Kiitospäivälomamme alkoi mukavasti päivää aikaisemmin pommiuhkauksen takia. Uhkaus tuli jo perjantaina, joskin minä taitavasti vältin silloin koko uutisen. Onneksi siskoni on perillä aina joka asiassa.
Maanantain puheenaihe oli, kuka tulee ja kuka jättää väliin tiistain 23.11 koulupäivän. Liikkui monenmoisia perättömiäkin huhuja koko asiasta. Kaikista hulluin huhu oli, että koko koulu aloittaa loman päivää ennen, muttei tähänkään kuulemaan voinut luottaa. Kotona tarkistimme asian netistä ja JES se oli totta!! Rehtorin päätökseen sulkea koulu täksi päiväksi, oli kuulemma syynä uusi uhkaus. Kaikki kiittelivät pommipoikaa yhden päivän kouluviikon ansiosta. Kyseinen poika saatiin jälkeenpäin kiinni. Hän pääsee viettämään seniorivuotensa lopun vankilassa ja lisäksi hänellä on 4000 dollarin sakot maksettavanaan.
Sitten Thanks Givingin viettoon. Keskiviikko meni Sheillaa autellessa ruokien kanssa. Pääsin leipomaan ihka-aitoa amerikkalaista pumpkin pie:ta, sekä kuvassa on myös coconut ja pecan piet.
Ruoka on kiitospäivän tärkein asia. Koko päivä syömistä ja sukuloimista, sekä penkkiurheilua jalkapallon parissa.. Meillä oli kolmisenkymmentä ihmistä (laskut meni jo sekaisin) sekä hauskinta kaikessa oli, että host-äidin sukua oli täällä VIIDESSÄ POLVESSA. Käsittämätöntä, eikö?! Sheillan lastenlastenlapsi, pieni Scarlette on 7 kuukautta ja Sheillan äiti puolestaan 87-vuotta. Eikä suikaan tämä äiti ole ainut elossa oleva, omaa sukupolveaan edustava yksilö.. Kuitenkin puolet suvusta polttaa tupakkaa ja elää amerikkalaisella roskaruualla. Eli ilmeisen pitkäikäiset geenit heillä.
David lämmittämässä lasten kanssa takkaa. Texasin kummaliset säät näyttivät taas uuden puolensa. Eilen illalla kävimme iltakävelyllä ja oli ainakin 25 astetta lämmintä ja uskomattoman lempeä tuuli. Tänä aamuna sitten juoksulenkillä ihan jäätyi, oli nimittäin lähempänä nollaa ja ihan hengitys höyrystyi:))
Vielä kuuden tunnin jälkeen olin täynnä tukevasta ruoka-annoksestani. hmm ja kaikesta siitä herkkumäärästä. Ihanaa, että nyt voi katseet kohdistaa, jaahas, jouluruokaan. haha kuukausi ja taas se alkaa!! Puhumattakaan kaikista left over:eista.
Jälkihuomautus/sivistysosio: Kiitospäivän jälkeistä perjantaita kutsutaan nimellä Black Friday. Vuoden suurin alennuspäivä ja ihmiset aloittavat shoppailut kello 2 yöllä!! Sinne siis:P Tästä alkaa isot alennumyynnit joulun yli. Ei tarvi odottaa tammikuuhun, niinkuin Suomessa!
perjantai 26. marraskuuta 2010
maanantai 22. marraskuuta 2010
On hanget korkeat nietokset, siellä jossain Pohjoisessa!
Ihan uskomatonta vauhtia elämä etenee! Ei voi muuta sanoa. Täällä on viime viikot olleet jo aika syksyisiä. Eiköhän sen aika jo olekin näin puolessa välissä marraskuuta:P Osa lehdistä on varissut maahan, mutta suurin osa vielä vihreänä puissa.
En lakkaa ihmettelemästä Texasin säätä. Joka toinen viikko on todella kylmä esim. aamulämpötila vain 5 astetta, eikä päivälläkään nouse yli 15. Sitten toisaalta seuraavana päivänä saattaa olla 25 asteetta ja lämpimämpi tuulenvire, kun Suomessa pahimmassa helleaallossa.
Googlen mukaan tämän viikon sää:
tänään 27C / 18C
maanantaina 25C / 15C
tiistaina 25C / 17C
keskiviikkona 26C / 7C
Huomioi tuo hassu 7 astetta. Aamuisin saattaa tosissaan olla kylmä, mutta auringon noustessa päivä tuntuu tosi lämpöiseltä!
Sanonta Texasin säästä: Jos et tykkää Texasin säästä, odotas vain 10min ja se muuttuu!
Kuulin, että Suomessa nyt miinuksen puolella ja luntakin jo useita senttejä:) Täässä muutama viime talven mökkikuva. Kauniilta näyttää, mutta syksy tuntuu menevän eteenpäin nopeammin ilman syysmasennusta ja ainaista pimeyttä. Eikö niin? Kyllä tämä kuulkaas kelpaa minulle.
Nauttikaa te ihanasta lumesta ja minä nautin auringosta ja lämmöstä, kun sitä kerrankin on mahdollisuus. Ihanaa alkavaa viikkoa :] <-- Lene hymiö :PP hihh

maanantai 15. marraskuuta 2010
yes, ma'am
Tämän viikon olemme saaneet iloisen kolmivuotiaan tyttösen vieraaksi kotiimme. Mukavaa piristystä taloon!! Sheillan lastenlapsi Emree (?) Louisianasta on nyt kaksi viikkoa täällä meitä ilahduttamassa. Ensimmäiset päivät saimme Lenen kanssa yrittää voittaa tyttö meidän kaveriksi, kun ei hän meille mitään suostunut puhumaan.
Muutaman päivän jälkeen Emree alkoi puhua, eikä nyt meinaa loppua tulla ;) Touhukas täti, joka tietää mitä tahtoo. Haha!! Ei ruokaa sekoitettuna, kiitos! Saisinko jäitä juomaani! Thanks / No, ma'am !! :DD
Such a cutie <3

Meksikolaistäyteinen viikonloppuni alkoi perjantaina offcampus lounaalla meksikolaisessa ravintolassa. Perjantain perheillalliselle David ehdotti ylläriksi meksikolaista ruokaa, haha mikä sattuma :] Lauantaina koulubussiystävämme Ana piti kaverinsa Fatiman kanssa 18-v juhlat, meksikolaisittain tietenkin. Juhlissa oli meksikolaista ruokaa ja satoja tyttöjen sukulaisia ja ystäviä, suurin osa meksikolaisia.. Tietenkin musiikki pauhasi, niin ettei juttelusta mitään olisi tullut ja tanssilattia tärisi :DD Näin läheltä pääsee seuraamaan toisen kulttuurin juhlintaa, mahtavaa tällainen!
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Ääripäiden Yhdysvallat - kaksinaismoralismi
Amerikka on maana hurjan suuri. Siksi täältä löytyykin ihmisiä joka lähtöön. Minä olen äärimmäisen kiinnostunut tästä kulttuurista, joka on sekoitus eri kansallisuuksia ja tapoja. Koen, että minun vuoteni täällä on parasta kulttuurikoulua ja otan siitä kaiken ilon irti.
Kaksinaismoralismi on sana, joka minun mielestä kuvaa jenkkikulttuuria. En oikeen osaa pukea sanoiksi, mutta voin yrittää. Ääripäiden Yhdysvallat.
Yksi esimerkki on alkoholi-ikäraja 21-vuotta, mutta ajokortin saa 16-vuotiaana ja ajamisen voi aloittaa jo 15-vuotiaana. Alkoholi ei ole täällä niin näkyvä osa nuorten elämää, kun Suomessa, mutta sitä vastaan koulukaverini arvion mukaan meidän koulun nuorista 75% polttaa marihuanaa. Bussilapsista n.95%.. En valehtele! Toisaalta elokuva ikärajat taas ovat ihan katossa. Saattaa olla 17-vuotta ikäraja hassulle komedialle, jossa on pari rivoa vitsiä.
Täällä laillista on 18-vuotta täytettyään matkustaa truckin takana, mikä on hurjan vaarallista, jos tulee kolari. Kuitenkin turvavöiden käytöstä auton sisällä ollaan tosi tarkkana. It doesn't make sense! Kuulemma syy on, että auton sisällä voit vahingoittaa muitakin, kuin itseäsi. Saat siis laillisesti tappaa itsesi, muttet vahingoittaa toisia.
Ulospäin monet perheet ovat hyvin toimeentulevia. Talot ovat perus jenkkihuviloita, pihassa kaksi tai kolme autoa ja elämä mallillaan. Silti, kun pinnan alle katsoo, perheessä on rahavaikeuksia, eikä velkoja käytännössä ole edes mahdollista maksaa pois oman eliniän aikana. Kulissit pitää pitää pystyssä! Elämästä pitää nauttia, ilman stressiä!
USA on kristitty maa, jossa uskonnolla on iso merkitys. Sunnuntaina kirkkoon meno on normaaliin viikkorutiiniin kuuluva asia. Kouluissa opetetaan konservatiivisemmin ja Jumala on osa arkea. Kuitenkin laki antaa luvan pitää asetta hallussaan oman ja perheensä turvallisuuden turvaamiseksi. Kuitenkin rikkinäisiä ja onnettomia ihmisiä näkee kaikkialla. Kuitenkin suuri määrä rahaa pyörii kirkkojen omassa piirissä, muttei koskaan löydä tietään ulos.
Deittikulttuuri on minua kovasti puhutellut asia. Olen jutellut monien ihmisten kanssa asiasta ja itse pohdiskellut asiaa. Jenkkileffat on täynnä ihmissuhdesotkuja ja nuorten elämää, kun on draamaa kaikkialla. Se on elämää täällä! Pojille annetaan lupa leikkiä tyttöjen tunteilla, koska pitää antaa kokeilla. Kyllä sitä ehtii vakiintua aikuisena. Pojat saattaa deittailla lukuisia tyttöjä samaan aikaan. Vakavista asioista tehdään liian yksinkertaista!
Kuitenkin huomautan, että Suomen avioerotilastot ovat maailman huippua, jopa Yhdysvaltoja edellä.
Lauantaina oli meidän jenkkivaihto-oppilas järjestö ASSEn kanssa museovirailu. Tähän vuoteen kuuluu kolme yhteistapaamista toisten vaihtareiden kanssa, jolloin voi vaihtaa kokemuksia ja tutustua muutenkin paremmin järjestön Eurooppalaisiin nuoriin.
Tämän jälkeen ajomatkalla poikkesimme national cemetery -alueella. En tiedä, mikä minussa on vikana, mutta hautausmaat viehättävät minua:P Tällä hautausmaalla oli tuhansia ja tuhansia hautakiviä. Kuolleita Armyssä ja Navyssä palvelleita miehiä niin Ensimmäisestä maailmansodasta vuoteen 2010 asti.
"Oh, thus be it ever when freemen shall stand. Between their loved home and war's desolation."
tiistai 2. marraskuuta 2010
halloween
Nyt ensiksi haiketa hyvästit cross country tytöille! Oli huippua viettää nämä kymmenen treeniviikkoa teidän kanssanne. Nyt on aika vallata uusi alue: track. Kelpaa hyvin minulle. Cross country is over! juhuu! Lauantaina oli viimeinen kilpailu, Varsity, josta parhaat joukkueet etenevä originaleihin. Meidän osalta tämä on nyt tässä.
Perjantaina oli taas Pep Rally päivä ja vielä halloweenin takia koko kouluväki oli hyvällä tuulella. Juhlassa oli monennäköistä ja väristä esiintyjää, niin eläviä kuin kuolleita. Täällä halloween on iso tapahtuma! Munensimmäinen oikea HALLOWEEN!
Launtai yöllä mentiin vielä yöleffan kattomaan Paranormal Activity 2. Hyvä aloitus näin ensimmäiseksi kauhuleffaksi. Usko tai älä, mutta mä tykkäsin siitä! Kun tietää, kenen puolella on, ei pahemmin tarvitse pelätä henkimaailman ja demoneiden asioita.
Sunnuntaina meidän kirkolla oli Truck or Treat -juhla. Seurakunta haluaa varmistaa, ettei mitään tapahdu lapsille heidän kierrellessä ovelta ovelle. Näin ollen kirkkoväen autot tuunattiin (noin.30) ja takatontit avattiin ja lapset saivat kierrellä parkkipaikkaa ja pyytää karkkia. Tapahtumassa oli myös elävää musiikkia, posimaalauksia (kuva),
Masterseilla on 10 kissaa, joista 4 on pikkusia pentuja.. oli ihan supersöpöjä.. Sain ruokkia yhtä niistä.

Perjantaina viimeisiä vietiin myös jalkapallo-otteluissa. Kausi alkaa olemaan paketissa syksylajeissa, jotka kilpailivat ensimmäiset 10 viikkoa. Tällaisia lajeja olivat esim. cross counry ja volleyball. Nyt alkaa talviurheilut, kuten koripallo. Kevään viimeiset 10 viikkoa on sitten aika räjäyttää pankki, silloin alkaa track-kilpailut.
Meidän bussikuski tuunasi koulubussin jo muutama viikko sitten, ja kotimatkalla radiosta soi halloween musiikki:))
Halloweenina nuorilla on hyvä syy juhlia ja niin mekin tehtiin. Koulukaveri Lauren piti kotonaan pippalot. Oli ihana viettää iltaa musiikin, ruuan, kavereiden ja nuotion parissa. Täällä suuri herkku on sandwich, jossa kahden keksin välissä on grillattua vaahtokarkkia, ja sulanutta suklaata. Siinä grillatessa mun kamera päätti mennä uimaan takapihan uima-altaaseen ja niin se hyppäs molskahtaen uima-altaaseen. Kuivatusoperaatiot vieläkin käynnissä:P
Halloweenina nuorilla on hyvä syy juhlia ja niin mekin tehtiin. Koulukaveri Lauren piti kotonaan pippalot. Oli ihana viettää iltaa musiikin, ruuan, kavereiden ja nuotion parissa. Täällä suuri herkku on sandwich, jossa kahden keksin välissä on grillattua vaahtokarkkia, ja sulanutta suklaata. Siinä grillatessa mun kamera päätti mennä uimaan takapihan uima-altaaseen ja niin se hyppäs molskahtaen uima-altaaseen. Kuivatusoperaatiot vieläkin käynnissä:P
Launtai yöllä mentiin vielä yöleffan kattomaan Paranormal Activity 2. Hyvä aloitus näin ensimmäiseksi kauhuleffaksi. Usko tai älä, mutta mä tykkäsin siitä! Kun tietää, kenen puolella on, ei pahemmin tarvitse pelätä henkimaailman ja demoneiden asioita.
Sunnuntaina meidän kirkolla oli Truck or Treat -juhla. Seurakunta haluaa varmistaa, ettei mitään tapahdu lapsille heidän kierrellessä ovelta ovelle. Näin ollen kirkkoväen autot tuunattiin (noin.30) ja takatontit avattiin ja lapset saivat kierrellä parkkipaikkaa ja pyytää karkkia. Tapahtumassa oli myös elävää musiikkia, posimaalauksia (kuva),
ruokaa, leikkejä, pelejä ja paljon karkkia ja erilaisia pukuja!
Meidän trunkin takana oli ruumisarkku, jossa David oli vihreine kasvoineen. Haha että oli hauskaa, kun vanhemmat heitti meidän vielä illalla kaverille kattomaan leffaa, niin matkustettiin Lenen kanssa koko matka ulkoilmassa, ruumisarkussa maaten:DD
Lene oli pukeutunut poliisiksi ja minä olin armeija tyttö, jota kyllä luultiin intiaaniksi:P
Meidän trunkin takana oli ruumisarkku, jossa David oli vihreine kasvoineen. Haha että oli hauskaa, kun vanhemmat heitti meidän vielä illalla kaverille kattomaan leffaa, niin matkustettiin Lenen kanssa koko matka ulkoilmassa, ruumisarkussa maaten:DD
Lene oli pukeutunut poliisiksi ja minä olin armeija tyttö, jota kyllä luultiin intiaaniksi:P
Masterseilla on 10 kissaa, joista 4 on pikkusia pentuja.. oli ihan supersöpöjä.. Sain ruokkia yhtä niistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)