Tällä viikolla minulla on ollut tosi hassuja tuntemuksia. On vaikea selittää niitä sanallisesti. Joka päivä on hetkiä, jolloin olen tosi onnellinen, että olen täällä. Opin koko ajan kulttuurin ja koulun lisäksi uutta ittestäni, ihmissuhteista ja myös tunteista. Tämä on samalla elämänkoulua. Olen usein hämmentynyt, kun tuntuu, että teen kaiken väärin ja olen niin blondi. Toisaalta teen asiat suomalaisen kulttuurin näkökylmasta. Ehkä pääsen näin helpommalla, kun en ymmärrä mitä kaikkea tyhmää tuleekaan tehtyä.
Eräs mielenkiintoinen kokemus tältä viikolta oli torstai yönä kello 11 aikaan. Olin just nukahtamaisillaan, kun kuulin keittiöstä naisen itkua. Ajattelin, että mitä se Lene itkee, kun äsken kaikki oli vielä hyvin. Okei, eipä ollut Lene, vaan random nuorinainen, sekä useita poliiseja meidän keittiössä... Kurkkasin ikkunasta ja pihassa oli poliisiauto, ambulanssi ja paloauto. Kaikilla valot vilkkumassa. Tapahtumat olivat ohi 15 minuutissa. Sheilla-äiti oli yhtä ihmeissään, kun mekin. Selitti vain, että paniikissa oleva nuorinainen koputti oveen ja antoi ymmärtää, että tuntematon mies yritti tarjota huumeita. Toisaalta kyseinen nainen, ei muistanut omaa nimeänsäkään kunnolla, että vaikea sitten sanoa, kuka niitä huumeita tarjosi. Lopputarina jää arvoitukseksi, sillä poliisit ottivat naisen sitten huostaansa. Että näin tässä meidän lähiössä!!
Tiistai päivän otimme kokonaan vapaaksi koulusta, jotta päästiin vierailemaan State fair of Texas -karnevaaleilla, downtown Dallasissa. Siellä hurahtikin koko päivä. Fair on jokavuotinen tapahtuma, joka vetää tuhansia ja tuhansia ihmisiä noin 1/2mailia x 1/2mailia kokoiselle aluelle muutaman viikon aukiolonsa aikana.
Tässä ensinäkymät portilta katsottuna. Kymmeniä laitteita ja vempaimia, gondolihissi, pelikojuja, autonäyttely, myyjäisiä, erilaisia esityksiä, kuten pirates of the caribbean uimahyppyshow, lintunäyttely, possujen juoksukisa (video).. Lintuesityksessä erilaisia isojakin lintuja lennätettiin ihan katsojien yläpuolella.. Texasin oranssi (texas väri on oranssi) auto, kunnon jenkkimaasturi.. Iskä ostatko mulle tän?!
Täällä näitä jenkkitähtiä riittääkin, Beyoncet, Britneyt, Madonnat sun muut:)
Lenen ja Petran videoblogi avattu!! No ei, mut meil on kokoajan sellanen läppä. Kun ne poliisitkin oli täällä ja Lene hiippaili mun huoneeseen. Ois saatu hyvä video: keittiössä poliiseja ja ikkunasta näkyy vilkkuvia valoja;))
Lenen ja Petran videoblogi avattu!! No ei, mut meil on kokoajan sellanen läppä. Kun ne poliisitkin oli täällä ja Lene hiippaili mun huoneeseen. Ois saatu hyvä video: keittiössä poliiseja ja ikkunasta näkyy vilkkuvia valoja;))
Totesin tässä, että viikko menee nopeammin ohi, kun edellisen viikonlopun on valvonut:P Pari kertaa nyt testattu. Toisaalta en halua hukata hetkeäkään! Samalla kun koulu menee helpommaksi, koulupäivät tuntuvat tosi paljon kivemmilta. Myös kavereiden ansiosta. Viikonloput on silti parhaimpia. Tänä viikonloppuna olen hengannut kavereiden kanssa, nähnyt heidän perheitä ja koteja ja käyny keilaamassa. Tänään kirkon jälkeen oli kymmenisen henkeä lounastamassa kotonamme..
Ja ensimmäinen deitti takana. En nyt vieläkään ole vakuuttunut, että se oli deitti, mutta kai se sitten oli. Täällä vaan deittikulttuuri on vahvempi, eikä se välttämättä ole kovin vakavaa. Ei siitä sen enempää! Jenkkipojat vaan on niin aktiivisia tyttöjen suhteen, että oon ihan sekasin. Vielä kun olen blondi ja eksoottinen, niin huomiota tulee joka suunnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti