Katse edessä, mutta muistot mielessä!!!

Aikaa on vierähtänyt yli 3kk siitä, kun palasin Suomeen! Kotiin paluustani asti on ollut tarkoitus kirjoittaa päätösblogi, mutta muut asiat ovat voittaneet tämän aikataulukamppailun.

Ihmiset Suomessa ovat kyselleet, että oliko vaikea totuttautua takaisin elämään Suomessa. On kuitenkin vastattava, ettei mitään paluun kulttuurishokkia ollut. Elämä jatkui monessa asiassa samaan tuttuun malliin, mikä on vain hyvä asia! Rakastan elämääni :) Toisaalta uusia juttuja on, kuten uusi vastuullinen elämä aikuisena. hahaa!
Oma suomalaisuuteni vahvistui toisen kulttuurin keskellä oltaessa. Samalla näen sen rikkautena, että on saanut elää vieraassa maassa näin pitkän aikaa. Voisinkin sanoa, että Amerikka on toinen kotimaani, jossa osa sydäntäni tulee aina olemaan.

Olen pitänyt jonkin verran yhteyttä lammikon toiselle puolelle. Viimeksi tänään sain sähköpostin kuoro-opettajaltani, missä hän kertoo kaikkien ikävöivän minua. Tämä lämmittää sydäntä, vaikka lause: "I miss you" on turhankin yleinen siellä päin:P Menettää mielestäni jo merkityksensä turhan usein toistettuna.

Amerikassa jään kaipaamaan jenkkien loputtoman positiivista asennetta, kannustavaa ilmapiiriä, mukavaa harrastesysteemiä koulussa, bible studyamme, suuria yleisurhelukisoja + joukkuettamme, Lenen kanssa asumista, kesää ympäri vuoden ja englannin kielellä puhumista.

Nyt on kuitenkin aika antaa uusien tuulien puhaltaa elämässäni!!! Olen valmis uuteen syksyyn :)

PESH graduation

Koulun oli alkunperin tarkoitus loppua torstaina 2.6. mutta saimme kokonaiset 5 lumipäivää, joista osa oli pakko korvata heti kesän alussa. Näin ollen viimeinen koe oli maanantaina 6.6. ja siitä oppilaat pääsivät iloiten viettämään kesälomiaan. Jotta Amerikassa pääsee valmistumaan High Schoolista tarvitsee vain päästä läpi kurssit, eikä ole mitään suurempia loppukokeita. Itseasiassa jos on aineesta A-arvosana (90->), ei edes loppukoetta tarvinnut ottaa.

Plano East Senior High Schoolista valmistui noin 1500 oppilasta, mikä on yksi Amerikan suurimmista vuosiluokista. Juhla on pakko olla hyvin organisoitu, sillä kahteen tuntiin saatiin mahdutettua jokaisen opiskelijan kävely lavalle ja kättely rehtorin kanssa. Rehtorihan on kuin Suomen presidentti kättelemässä vieraitaan uudenvuodenvastaanotolla. Jokainen koulumme valmistuva oppilas sai vain 6 lippua jihlaan, jotka usein menivät perheenjäsenille. Meille kävi hyvä tuuri, kun Ivanilla jäi ylimääräisiä lippuja, sukulaisten asuessa liian kaukana paikalle saapumiseen. Saimme mielenkiintoisen kokemuksen amerikkalaisesta graduation juhlasta.

Vaikka emme päässeet valmistumaan PESH:istä ja elimme rinnakkain Junior-classin kanssa, ei se loppujenlopuksi ollut kovin iso asia. Saimme kokea Prominkin, kun molemmat saivat seniorpojat pareiksensa. Lene kuitenkin halusi päästä nauttimaan edes hetken tunteesta pukea valmistujaisvaate ja-hattu päähän.

Hyvästien aika

Viimeiset pari viikkoa olivat kiirusta täynnä. Koulussa oli koeviikko, joten senkin takia pääsimme jo aikasemmin kotiin. Aikaa jäi näin ollen muille aktiiviteeteille ja kavereiden kanssa hengailulle. Pääsimme kokemaan Rangers baseball pelin ihan paikan päältä.

En tällä kertaa ollut niin ulkona kuvioista, kun aikanaan amerikkalaisessa jalkapallossa. Pesäpallo nimittäin menee jokseenkin samaan tapaan ja minulla on tullut koulussa sitä paljonkin pelattua.

Tosissaan viimeisten viikkojen aikana lämpötilat pyörivät 35 asteen tienoilla, joten mikäs olikaan mukavampaa, kun viettää aikaa uima-altaalla. Tässä kuvassa Olivian (punaiset bikiinit) synttäri poolpartyt.

Valerie

Hyvästien aika tuli niin koulussa, kun muuallakin. Tässä TrebleMakers kuorotytöt. Tulee kova ikävä!

Val, Lydia, minä ja Victoria Mun rakkaat kaksospojat Seth ja Joseph.. Taustalla meidän lempiruokapaikka Pho.

Tässä kuoro-opettajamme Mr.Mason ja Mr.Knight. Hyvästely on niin kovin vaikeaa minulle. Se on tosin asia, jota elämän aikana pitää osata tehdä. Kaikkia ihmisiä tulee hurja ikävä!

Showkuvia

After All These Years... Muusikkoelämää :)

Olen tämän lukukauden saanut olla mukana mukavassa musiikkiproggiksessa, jonka päähuipentuma oli viikonloppuna. Konsertti oli nimeltään After All These Years. Laulumme olivat 1980-2010 väliseltä ajalta, mistä konsertin nimi tulee. Kevään alkukuukausien aikana harjoittelímme kymmenisen laulua plus niihin stemmat. Viimeinen kuukausi on mennyt esityksiä viimeistellessä ja koreografioita harjoitellessa.Tässä Avril Lavignen Girlfriend-biisin outfit.

Meillä on kaksi lauluryhmää, jotka esiintyivät toinen toisensa jälkeen. Näin ollen oli kolmisen minuuttia aikaa vaihtaa uudet vaatteet päälle. Siinä sitä pääsi hikoilemaan ja juoksemaan kulisseissa, laulamisen ja tanssimisen lisäksi.

Tytöt showmeikkejä ja vaatteita laittamassa takahuoneessa.

Minä ja Ericka

Tässä rakas TrebleMakers -ryhmä showpaidat päällä. Jenkeissä kyllä tilataan ja suunnitellan omat paidat ihan joka tapahumaa varten.

Lene oli katsomossa isojen kylttien kanssa. Voi sitä rakasta<3

Tosissaan viimeiset kaksi viikkoa olivat todella intensiiviset, niin tansseja hioessa että lavaa laittaeessa. Kävin kotona vain nukuumassa. Vanhemmatkin pääsivät antamaan oman osansa ahkerille muusikoille ruokaa laittaessa. Yhdessä aikaa viettäessä myös yhteishenki kasvoi meidän kesken ja ennen viimeistä esitystä yksi kun toinenkin siellä itkivät haikeuttaan.

Meillä siellä oli ihan ammattikuvaajat vielä videoimassa esityksen. DVD valmistuu kuukauden päästä, joten Valerie aikoo lähettää sen minulle postissa. Jos joku haluaa nähdä sen, niin kysykää vain. Mielelläni kerron teille Plano East:in music programmista lisääkin:)

Track Banquet

Urheilukausi päättyy aina Banquet-nimiseen juhlaan. Siellä nautitaan tiimiläisten ja valmentajien seurasta, hyvästä ruuasta ja jaetaan palkinnot kauden aikana parhaiten menestyneille urhilijoille. Tilaisuus on juhlava ja tytöt ihan käyvät ostamassa uudet mekot tätä iltaa varten.Coral, Morgan, Emily, minä, Lene, Maggie ja Tori

Paige, Maggie, Mulaun, minä, Jennifer (meidän tiimin superstara, voittaisi aikuisten suomenmestaruuden tuloksillaan vaikka kuinka monessa lajissa) ja Lene.

Alexiin tutustuin vasta vähän aikaa sitten. Lahjakas juoksijanalku ja tosi mukava tyyppi!

Madison on aitajuoksijaystäväni, joka oli tosi iso osa track kauttani. Ei olisi voinut toivoa parempaa hurdler buddya ;) Tytöt yllättivät siellä kaikkien sadan hengen edessä minut ja Lenen, vaihtarityttönsä, antamalla meille erilliset muistolahjat. Minä sain paljon suklaata (koska olen heidän mielestään super terveellinen, enkä syö suklaata), palan mustaa track tartania, sillä aina uudelle urheilukentälle mentäessä halusin kokeilla kuinka pehmeä rata oli;) Sain myös mustan muistikirjan, johon voin kirjoittaa kaikkien minun perään kattovien jätkien yhteystiedot... En tiedä mistä se lähti, mutta ilmeisesti blondi eurooppalaistyttö vetää jätkiä puoleensa jopa yleisuheilukentällä. Ei siitä sen enempää. Tytöt antoivat myös kultaiseksi spreijatun lenkkarin, jonka on yleensä senioreille annettu läksijäislahja.

Koko tyttöjen track team :) I will miss them so much!

Kuvassa Coach Lillie, meidän rakas valmentajamme, jolla itse on aitajuoksutausta. Meidän tiimissä oli siis viitisenkymmentä tyttöä, jotka nyt ovat jo hajaantuneet toisiin lajeihin, kuten volleyball, basketball ja soccer tiimeihin. Täällähän lähes jokainen harrastaa useampaa urheilulajia. Coach jakoi palkinnot meidänkin tiimiläisille: Madison ja Jennifer saivat palkinnon hyvistä tuloksistaan ja uusi sprintterityttö Tianna sai vuoden tulokas-palkinnon. Hardest Worker-palkintoa edelsi oikein puhe: "Tyttölle, joka on joka aamu pistämässä parastaan. Kun muut tytöt laiskuroivat on kyseinen henkilö on juoksemassa vähintään mailin alkuverkan... meidän vaihtarityttö Petra!!!" Olin todella iloinen tästä hyvästä, sillä Coach Lillieltä kun kehuja tulee hän todella tarkoittaa sitä.

Ja mikä parasta, jenkkien LetterMan Jacket:) Yleensä se on vain Varsityjuoksijoille, mutta minun tapaukseni oli poikkeus.

Kendrick, minä, Andre ja Coral iloisena juhlimassa palkintojaan ja kauden päätöstä.

Lubbock ja Petra 18Wee

Track tiimin seuraava eteneminen Districtin jälkeen oli Regionals-kilpailut. Sieltä Top 3 pääsee kisaamaan Regionals-kisoihin, josta taas kaksi parasta osavaltion mestaruuksiin. Coach antoi minulle mahdollisuuden lähteä mukaan, vaikken siellä päässytkään juoksemaan. Vikahan ei ollut minun. Aikani olisivat riittäneet, mutta säännöt tulivat vastaan.Bussimatka Lubbockiin oli 7 tuntia ja minähän rakastan bussimatkustamista. Mikäs siinä juttua heittäessä kavereiden kanssa, lukiessa, musiikkia kuunnellessa ja leffoja kattellessa. Yläkuvassa Coral, Maggie ja minä.

Kaksi yötä hotellissa, ilmaiset ruuat ravintoloissa ja hotellilla, Texasin parhaat urheilijat ja hyvä yleisurheilurata, Texas Tech:in campusalueella. Mikä parasta: vapaata koulusta. Ei valittamista! Unelmoin, jos vielä tulevaisuudessa saisin mahdollisuuden päästä viettämään yliopistoaikaani jenkkicollegessa.

Hotellin uima-allas

Fitness Center tuli myös tutkittua.

Ensimmäinen Mondo Track. Olisin niin mielelläni juossut sillä. Viime kesänä pääsin juoksemaan samanlaisella radalla Tampereen SM-kisoissa, ja sieltä jäi hyvät muistot.

Meidän keltaiset Regionals paidat tulevat mukavan kesäisesti esille joka paikassa, varsinkin kisapaikalla kovan ryysiksen keskellä.

Koulumme värithän ovat musta ja kulta. Tästä syystä kaikki vaatteemme menevät pitkälti tämän värityksen mukaan. Ylhäällä olevassa kuvassa yksi texasnuorten perus ryhmäleikeistä: Ninja.

"What are we doing right now?" - "Chasing perfection" Pääsin ottamaan ensiaskeleeni aikuisuuteen näin mukavissa olosuhteissa. Kaikki niin mukavasti muistivat onnitella. Sain ihanan kortin ja kakun yllärinä bussimatkalla kotiinpäin. Tosin urkin cookiekakun tarinan: pöllittiin kentältä:P aika hassu sattuma, että sieltä löysivät random kakun. Hyvältä se kuitenkin maistui. Ensin olivat 18-vuotiskynttiläni kakussa väärin päin. Piti kuvaa varten muuttaa järjestys, ettei erehdyksessä luulisi, että täytinkin jo 81-vuotta. Se voisi olla kovinkin surullista. En voi muuta kun sanoa, että olo tuntuu vanhalta näin 18-vuotiaan näkökulmasta. Olen vaan niin kiitollinen joka hetkestä, mitä olen saanut elää. Noita facebook onnitteluja lukiessa tuli ihan mieletön olo. Kuinka paljon ihania ihmisiä minulla onkaan elämässäni. Kaikkien teidän avulla olen saanut päätyä tähän pisteeseen. Ja samalla elämä jatkuu!