Kampuselämä on valtavan hauskaa: aina jossain on meneillään jotain, kaikki on lähellä ja pääosa ihmisistä on nuoria. Kirjoitan tässä postauksessa kuitenkin ehkä harvemmin puhutusta kampuselämän kääntöpuolesta, nimittäin seksuaalisesta hyväksikäytöstä amerikkalaisilla yliopistokampuksilla. Counseling-kurssini yksi tehtävistä oli katsoa vuonna 2015 julkaistu The Hunting Ground -niminen dokumenttielokuva ja kirjoittaa aiheesta reflektoiva essee. Koin tämän sen verran silmiä avaavaksi, että jaan vähän ajatuksia aiheesta tänne blogiin.
Syyslukukaudella sain yliopistolta sähköpostin, jossa kehotettiin syksyllä aloittaneita opiskelijoita suorittamaan seksuaaliseen väkivaltaan ja ahdisteluun liittyvä nettikoulutus. Kevään kursseille ei ollut mahdollista ilmoittautua ennen sen suorittamista. Koin aiheen olevan melkoisen kaukana omasta elämästäni, ja halusin saada tunnin mittaisen koulutuksen vain pois päiväjärjestyksestä. Elokuva muutti kuitenkin näkökulmaani. Arvostan sitä, että aihe on nostettu muutaman viime vuoden aikana pinnalle. Yksi syy tähän on elokuvassakin esillä oleva muutaman opiskelijan aktiivinen työ seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. Vaikuttaa siltä, että nettikoulutus on tehty viimeisen vuoden tai kahden aikana pakolliseksi meidän koulun lisäksi useissa muissa amerikkalaisissa yliopistoissa.
Dokumentin esittämät tilastot ovat hurjia. Yli 16% opiskelijoista kokee yliopistoaikanaan seksuaalista väkivaltaa. Yksi viidestä yliopiston naisesta on seksuaalisen ahdistelun kohde. Yli 88% raiskatuista naisista tai miehistä ei kuitenkaan tee rikosilmoitusta tai raportoi yliopiston johdolle. Pieni prosenttiosuus, joka sen sijaan kerää rohkeutensa ja tekee ilmoituksen, saattaa saada karun vastaanoton. Dokumentissa kokemuksistaan avautuneet nuoret kertoivat, kuinka tapahtunut käännettiin heidän syykseen ja vastassa oli syytös liian lyhyestä hameesta, alkoholin käytöstä tai liian hiljaa sanotusta "ei" -käskystä. Ja lopulta tilastojen mukaan vain 20% poliisille ilmoitetuista raiskaajista erotetaan lopulta koulusta. Näin saattaa käydä, vaikka identiteetti olisi hyvinkin poliisien tiedossa. Lopputulos on se, että raiskaaja jatkaa samalla kampuksella uhrinsa kanssa ja elämä jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Miten tämän on mahdollista, siitä kerron seuraavaksi!
Kapitalistisessa Amerikassa, kuten myös yliopistomaailmassa täällä, rahalla on valtavasti valtaa. Yliopistourheilu, sisaruskunnat, erilaiset lahjoitukset ja korkeat lukukausimaksut ovat keskeisiä rahanlähteitä yliopistoille. Koulut kilpailevat keskenään samoista opiskelijoista ja hyvistä urheilijoista. Urheilujoukkueiden huippupelaajat ovat kuin julkkiksia, ja valmentajat tekevät uskomattomia asioita saadakseen haluamansa urheilijat tiimiinsä. Urheilun lisäksi sisaruskunnat – fraternityt ja sororityt – ja niiden pitkä ja menestyksekäs historia tuo mainetta ja sitä kautta rahaa koululle. Erään dokumentissa esitetyn yliopiston lahjoituksista 60%, eli yli 100 miljoonaa dollaria, tuli veljeskuntien kautta (fraternity alumni).
Homma toimii siis niin että opiskelijat ja mahdollisesti vanhemmat valitsevat mieluisan yliopiston, johon he sitten maksavat lukukausimaksunsa. Jokainen koulu haluaa näin ollen tietenkin pitää maineensa hyvänä, jotta opiskelijat ja raha jatkaa edelleen tuloaan. Välillä tämä tapahtuu melkoisen kyseenalaisin keinoin.
Monille nuorille yliopistoaika on villiä ja vapaata, kaukana kotoa vietettyä aikaa. Iso osa opiskelijoista asuu joko kampuksen asuntoloissa tai sisaruskuntien taloissa (yksi kahdeksasta on mukana Greek-toiminnassa), mikä on valitettavan helppo ympäristö seksuaaliselle hyväksikäytölle. Monien hyvien puoliensa lisäksi veljeskunnat ovat tunnettuja myös kovasta juhlimisesta ja alkoholin suurkulutuksesta. Monet raiskaukset tapahtuvat juurikin fraternity-taloissa. Tämä on myös opiskelijoiden tiedossa. Myös urheilijat ovat tunnettuja kovasta juhlinnasta ja ikävän monesta raiskaustapauksesta. Urheilijoita ja fraternityopiskeijoita saatetaan kuitenkin hyvinkin suojella koulun puolesta, koska julkisuuteen tullut tapaus ja tutkintaprosessi voi vaikuttaa yllättävänkin nopeasti koulun maineeseen. Vuonna 2012 45% yliopistoista raportoikin nolla seksuaalista pahoinpitelyä. Ja kuitenkin dokumentin mukaan 8% miehistä yliopistolla aiheuttaa 90% raiskauksista, eli samat ihmiset toistavat vain toimintaansa.
Suosittelen katsomaan The Hunting Ground dokumenttielokuvan Netflixistä, jos aihe kiinnostaa. Siellä esitetään monia käytännön esimerkkejä, jotka koin mielenkiintoisina. Tässä myös halukkaille katsottavaksi traileri, josta saa vähän käsitystä siitä mitä tässä postauksessa kirjoitin.