Pääsiäisen vaellusreissu

Pääsiäislauantaina tehtiin tyttöjen kanssa päivän vaellusretki Arkansasin Devil's Den State Park -nimiseen luonnonpuistoon. Ajomatka Stillwatestista Fayettevillen lähellä olevaan puistoon on noin kolme tuntia. Fayetteville on myös mukava yliopistokaupunki, joten käytiin siellä sitten ulkoilun jälkeen illallistamassa. Arkansasin luonto on tosi vehreää ja kumpuilevaa, toisin kuin Oklahoman tasankoinen maasto. Siitä syystä Arkansas onkin hyvä kohde lähteä nauttimaan kauniista luonnonmaisemista.

Tällaisissa merkeissä vietetimme pääsiäistä ja Jeesuksen ylösnousemusjuhlaa! <3

Photo credits: Megan Mitchell & Abigail Crosby

Yleisurheiluterveisiä osa 2

Yleisurheilu on tuonut mukavasti sisältöä, struktuuria ja yhteisöllisyyttä vaihtovuoteni arkeen. Opiskelen OSU:ssa vielä lisäksi sivuainetta urheiluvalmennuksesta, joten koen saaneeni varsin monipuolisen kuvan amerikkalaisesta yliopistourheilusta. Kirjoitin syksyllä tekstin siitä, miten tiimiin pääseminen osaltani tapahtui ja miltä syksyn harjoittelu näytti – tekstin voi lukea täältä. Nyt ajattelin kertoa vähän lisää siitä, mitä olen oppinut ja päässyt kokemaan urheilun rintamalla.

Joulukuussa varmistui, että voin jatkaa vaihtoani vielä toisen lukukauden. Aloitimme siinä samalla NCAA:n paperityöt, jotta pääsisin keväällä kilpailemaan. Matkaan sattui kuitenkin yllättäviä esteitä. Joulukuun lopussa sain sähköpostilla viestin OSU:n urheilutoimistosta (Office of Athletic Compliance) paperitöistäni vastaavalta henkilöltä, että NCAA vaatii lukioni rehtorilta kirjeen todistamaan, että minun oli pakko käydä lukio-opintoni neljään vuoteen, kolmen vuoden normaalitahdista poiketen. Vaikutti siltä, että he tulkitsivat lukiovaihtoni ylimääräiseksi kouluvuodeksi, ja kaikki poikkeavuudet vaativat lisäselvityksiä. Lukiovaihtoni oli käytännössä vapaaehtoinen, mutta toisaalta neljän vuoden lukiotahti on Suomessa rinnakkainen vaihtoehto kolmen tai kolmen ja puolen vuoden tahdille. Pääsinhän kuitenkin ylioppilaaksi samaan aikaan neljässä vuodessa lukion käyneiden kavereideni kanssa. Esitin asiani sähköpostissa lukioni rehtorille ja NCAA sai vaatimansa kirjeen. OSU:n urheilutoimistosta tuli kuitenkin jonkin ajan päästä viestiä, että NCAA ei hyväksynyt kirjettä sellaisenaan, koska siitä puuttuivat sanat "pakollinen" (mandatory) ja "vaadittu" (required). Ei auttanut muu kuin tehdä operaatio uudelleen ja lopulta toinen versio kirjeestä hyväksyttiin. Tammikuun lopulla useiden lisäselvittelyiden ja puhelinsoittojen jälkeen NCAA:lta tuli lopulta päätös, että en saa kilpailla OSU:n väreissä tänä vuonna, vaan kilpailulupa olisi vasta seuraavalle kaudelle! Syynä päätökseen oli, että NCAA:n sääntöjen mukaan yksi välivuosi lukion ja yliopiston välillä on hyväksyttävä, mutta he sakottavat neljän vuoden lukiosta myös yhden välivuoden. Niin ulkomaiset kuin amerikkalaiset opiskelijat menettävät kahdesta välivuodesta vuoden kilpailuoikeuden ja joutuvat sen lisäksi "istumaan vuoden" eli olemaan kisoista sivussa. 

Tämän prosessin jälkeen ymmärsin vielä paremmin sen, miksi seitsemän henkilöä työskentelee koulussamme NCAA paperitöiden parissa. Edes minun paperitöistäni vastaava NCAA-sääntöjen asiantuntija ei olisi osannut kertoa tämän välivuosisäännön vaikuttavan tilanteeseeni näin. Lisäksi mietin päässäni, että kuinkahan monen päivän työtunnit tämä yhden henkilön paperisota lopulta vei, sillä prosessissa oli mukana koulumme toimistohenkilö, NCAA:n toimistohenkilö ja NCAA:n toimikunta, joka yhdessä tutki ja teki päätöksen tilanteestani!

Mukava puoli tässä kaikessa oli kuitenkin se, että sain jatkaa treenejä joukkueen kanssa, mikä ei ollut ihan itsestäänselvyys – vielä ilman kilpailuihin liittyviä suorituspaineita. Jos olisin NCAA:n laskujen mukaan käyttänyt kaikki yliopistoajan neljä, eli minun tilanteessani kolme, kilpailukauttani, en olisi voinut myöskään treenata joukkueen mukana. Ja vaikka en kevään aikana saa osallistua kilpailuihin OSU:n tiimin mukana, on ulkopuolisena kilpailuihin osallistuminen sallittua. Tällöin ei saa kuitenkaan mitään apua joukkueelta ja valmentajilta, vaan urheilijan on itse hoidettava järjestelyt ja maksettava ilmoittautumiset, kyydit, ruokailut, majoitukset jne. Tähän olen Suomessa kyllä jo tottunut! 

Ulkopuolisena kisailijana en saa pukea OSU:n kisavaatteita.

Kaksi kisaa on ollut sen verran lähellä, että olen pystynyt osallistumaan ja saamaan kyydit kisapaikoille.

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla vuoden tasokkaassa ykkösdivisioonan yleisurheilutiimissä. Se on täällä iso meriitti! Olen ollut tyytyväinen siihen, ettei minulla ole ollut paineita kilpailemisesta ja olen nyt saanut viikonloppuisin tehdä muita juttuja tiimikavereiden kierrellessä kilpailuja. Treenaaminen on ollut sen verran erilaista ja kovempaa tehotreeniä kuin mihin Suomessa olen tottunut, että en olisi välttämättä pysynyt edes ehjänä koko vuotta. Kilpailuviikonloput ovat henkisesti ja fyysisesti rankkoja, bussimatkat kisapaikoille ovat pitkiä ja koululle saatetaan palata kisapäivän jälkeen myöhään yöllä. Silti jokaisen oletetaan olevan maanantaina taas valmiita alkuviikon kovaan treeniin ennen uutta kilpailurupamaa. Välillä on treeniviikkoja, jolloin juoksemme piikkareilla lähes päivittäin ja lisäksi punttia on kolme kertaa viikossa myös kilpailukaudella! Tuntuu, että joukkueen urheilijoilla on ollutkin vuorotellen jalassa "vammasaapas" (walking boot), vaikka kyllä pääosa urheilijoista on kauden aikana juossut myös ennätyksiään. En ole ihan varma siitä, miten treenisysteemi on purrut kroppaani, mutta olen onneksi pysynyt ehjänä. On ollut mielenkiintoista kokea ja nähdä läheltä miten erilaista treeniä urheilijoille täällä yleisurheilun ykkösmaassa Suomeen verrattuna teetetään! Tietenkin oma kokemuksenikin rajoittuu yhden koulun systeemiin ja muutaman muun suomalaisen kaverin kokemuksiin amerikkalaisesta yleisurheilusta, eli kaikenkattavaa yleistystä ei tästä voi tehdä.

Tässä vielä listauksena vähän plussia ja miinuksia Yhdysvaltojen yliopistourheilusysteemistä yleisurheilijan näkökulmasta:

Plussia:
- Yhteisöllisyys: Yleisurheilu on joukkuelaji, jossa sijoitukset ja joukkueelle tulevat pisteet ovat etusijalla ennen yksilösuorituksia. Kisoissa kannustetaan jokaista tiimiläistä ja jokainen urheilija on kisoissa alusta loppuun asti! Kisoissa pitää tehdä parhaansa satoi tai paistoi, eikä lajeja jätetä juoksematta, koska ei huvita.
- Urheilun rahoitus: varusteet (vaatteet, kengät jne.), vakuutus, tilat ja laitteet, lääkäripalvelut, valmentaja, stipendit koulunkäynnin mahdollistamiseksi jne. tulevat usein koulun puolesta!
- Kokemukset: Yliopistourheilu on ainutlaatuista aikaa nuoren elämässä ja se mahdollistaa ns. urheilukuplassa elämisen. Lukuisat kisareissut ja treeneissä vietetyt tunnit pysyvät muistoissa loppuelämän. Moni kokee olevansa yliopistourheilijana suosittu ja ihailtu.
-Fasiliteetit: Yliopistoilla on loistavat urheilukentät, punttisalit, kylmäaltaat, kaikki pelit ja vempeleet!
-Athletic trainers: Fysioterapeutin tyyppinen professio, joka on keskittynyt vartavasten urheilijoiden kuntoutus- ja huoltotoimenpiteisiin. Yleisesti ottaen valmentaja hoitaa vain treenauttamisen, trainerit kuntouttamisen ja huoltopuolen. Meidän yleisurheilujoukkueella on neljä kokopäiväistä traineriä. Kääntöpuolena olen kokenut itse sen, että jos trainerille menee vaikkapa esittämään, että nilkka on lukossa, niin nilkka avataan ja se on sitten siinä. Nilkkalukon syy on yleensä kuitenkin jossain muualla kuin nilkassa. Trainerit hoitavat kipukohtaa, eikä ongelman ydinkohtaa lähdetä etsimään. Meillä täällä jokapäiväinen athletic training -mahdollisuus myös korvaa esim. hieronnan, mikä on mielestäni sääli!
-Athletic Department: Kahdeksan urheilujoukkueiden paperitöitä hoitavan ihmisten lisäksi  joukkueilla on omat tiedottajat, markkinoiti-ihmiset, kisamatkojen suunnittelusta vastaavat henkilöt, jopa lakimiehet. Lisäksi huumetestiryhmä testauttaa järjestelmällisesti kuukausittain eri urheilijoita. Urheilijoille on myös omat opinto-ohjaajat ja harjoitteluista vastaavat ihmiset. Toisin sanoen urheilu tuo työpaikkoja ja vaatii ison budjetin.
-Urheilun arvostaminen: Kilpaurheilu on iso osa amerikkalaista kulttuuria – myös yleisurheilu. Yleisurheilu on yksi muiden koulu-urheilulajien joukossa ja harrastajamäärät ovat täällä paljon suuremmat, koska urheiluharrastukset ovat jenkeissä osa koulusysteemiä jo alaluokilla. Tämä on yksi syy siihen, miksi lahjakkaat urheilijat päätyvät todennäköisemmin harrastuksen pariin, mikä puolestaan näkyy kansainvälisenä menestymisenä.

Miinuksia:
-Karu systeemi: kova treenikulttuuri, jossa yksilötasolla ei urheilijoista välttämättä välitetä kovin paljon, tiimin kokonaispisteet kisoissa ratkaisevat, valmentajan sana on laki
-NCAA:n säännöt!
-Kaikki pyörii rahan ympärillä: Ylhäältä tuleva paine johtaa suorituspaineisiin (valmentaja, päävalmentaja, hänen pomonsa jne.). Kaikista tärkeintä on, että koulun joukkue näyttää ulos päin hyvältä ja menestyvältä, jotta uudet urheilijat haluavat tulla tiimiin. Valmentaja saatetaan erottaa tehtävästään, jos tiimi ei menesty tarpeeksi hyvin.
-Valmentajan rooli: Valmentajan rooli täällä on yleisesti ottaen melkoisen autoritäärinen, eikä urheilijoiden ääntä tai toiveita valmennuksesta välttämättä kuunnella. Valmentajan työ on kokopäivähomma ja apuna valmennustiimissä saattaa olla "graduate assistant" eli maisteritason opiskelija, joka rahoittaa opinnot tekemällä töitä apuvalmentajana ja mahdollisesti erillinen voimavalmentaja. Vammautuneet urheilijat siirtyvät trainereiden alaisuuteen, kunnes kuntouttaminen on edennyt niin, että voi urheilija voi palata taas treenien pariin. Valmentajien toimenkuvaan kuuluu lisäksi paljon paperitöitä, erilaisia komiteoita, kilpailumatkat ja urheilijoiden rekrytointi, joka menee välillä aika äärimmäisyyksiin. Lukuisien kirjeiden ja puhelinsoittojen lisäksi valmentajat tekevät vierailuja potentiaalisten urheilijoiden koteihin – jopa ulkomaille asti. Urheilijoiden haaliminen on bisnestä ja valmentajat tekevät kaikkensa saadakseen parhaat "työntekijät yritykseensä".
-Ulkoinen motivaatio: Urheilijan on helppo mennä putkessa mukana niin, ettei itse tarvitse nähdä vaivaa monenkaan asian eteen. Jos on tarpeeksi hyvät urheilugeenit, niin lukioaikana yliopistovalmentajien kyselyjä ja vierailuja sekä stipenditarjoituksia tulee ovista ja ikkunoista. Yleisesti ottaen koen, että oma sisäinen motivaatio on monella urheilijalla hukassa ja keskiössä on vain esim. raha (stipendiurheilijat saavat rahallista korvausta eli ikään kuin palkkaa). Suomessa yleisurheilu maksetaan yleensä omasta pussista, mikä lisää sitoutumista.

Enpäs sitä lukiovaihtoaikana osannut kuin haaveilla, että pääsisi kokemaan vuoden vielä yliopistourheilijana. Hassua on, että lukiovaihdon aikana en saanut Texasin osavaltion säätöjen takia juosta varsitytiimissä (kisasin heikommassa Junior Varsity-sarjassa), koska olin omassa maassani menestynyt kansallisella tasolla. Nyt yliopistossa en sitten pääse kisaamaan tiimin kanssa, koska minulla on NCAA:n sääntöjen mukaan liikaa välivuosia! Aikamoista.. En ole kuitenkaan yhtään katkera, vaan tosi kiitollinen kaikesta kokemastani!

Keväällä 2011 kisattiin näin!

Maaliskuun hetkiä

Näin hurahti maaliskuu ja seuraavaksi laitan muutamia kuvia viimeisien viikkojen varrelta.

Snapchatista voi mun tekemisiä seurata nimimerkillä petramarja

Olen viime aikoina tutustunut moniin afrikkalaisiin opiskelijoihin ja hengaillut heidän kanssaan. Maaliskuun aikana meillä oli täällä African Night -niminen tapahtuma, jossa African Student Associationin jäsenet (eli iso porukka afrikkalaisia opiskelijoita) esitti heidän kulttuurilleen tyypillisiä tansseja, musiikkiesityksiä ja tarjosivat itsetehtyä maukasta afrikkalaista ruokaa. Pääsin mukaan myös juhlien jatkoille ja siellä tanssiminen jatkui entistä vauhdikkaammin. Viime viikonloppuna oli sitten puolestaan Cultural Night, jossa kansainväliset opiskelijajärjestöt esittivät omien kulttuuriensa traditioihin liittyviä esityksiä. Nähtiin esim. huikeita intialaisia, kiinalaisia ja srilankalaisia tansseja, kuultiin pakistanilaista musiikkia ja saatiin ihastella eri maiden kansallispukuja ja muuta väriloistoa.

Kulttuureista puheen ollen pidin itsekin puheen Family Resource Centerin kuukausittaisessa kulttuuri-illassa, jossa sillä kerralla oli Eurooppa-teema. Mun suomipuheen lisäksi siellä oli ranskalainen ja italialainen kertomassa omasta maastaan ja kulttuuristaan. 

Finland – Land of a Thousand Lakes

Viime perjantaina pääsin kokemaan ja pitämään toisenkin puheen Cru:n Vision Dinnerillä, joka on vuotuinen varainkeruutilaisuus ja on osaltaan mahdollistamassa Cru:n ja Bridgesin monipuolista toimintaa. Kristillisten kampusorganisaatioiden rahoitus tulee pääosin lahjoitusten kautta, kuten myös kokopäivätyöntekijöiden palkat. Ennen kuin työntekijät eli kampuslähetystyöntekijät aloittavat työuransa, he tapaavat tuttuja, tutun tuttuja ja oikeastaan ketä tahansa kiinnostuneita ja kertovat työstään ja visiostaan. Ihmiset voivat sitten päättää haluavatko tulla mukaan heidän tukirinkiinsä niin rahallisesti kuin rukoustueksi. Tällainen systeemi on ollut mulle ihan uusi tuttavuus, mutta se luo monenlaisia mahdollisuuksia ja siinä on hyviä puolia. Jokatapauksessa juhlaillallinen pidettiin Oklahoma Cityssä ja siihen osallistui vajaa 100 kutsuvierasta, meidän koulun Cru:n ja Bridgesin parikymmenhenkinen työporukka ja muutamia opiskelijoita. Ohjelmaan kuului illallisen lisäksi muutamia opiskelijapuheita (minä olin kertomassa Bridgesin osuudesta), budjetin esittely sekä "campus experience" -kierros, jossa annettiin vieraille mahdollisuus kuvitellusti kokea elämää yliopisto-opiskelijana. Sisälle oli hauskasti rakennettu luokkatila, dormatoriohuone, Cru:n pizzateltta ja Student Union, jonka sai vielä lisäksi kokea 3D-lasien läpi. Näin kirjoitettuna on aika vaikea kuvata tätä kampuskierrosta, mutta se oli tosi hauskasti järjestetty ja joka rastilla oli myös opiskelijoita kertomassa kokemuksistaan ja siitä miten ne liittyvät Cru:n toimintaan ja visioon.

Bridges tekee työtä OSU:n ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa, joita on yli 100 eri maasta

Matt ja Ashely (vas.) ja Brady (oik.) ovat Bridgesin työntekijät. Minä ja Abby edustettiin Bridgesin leadershiptiimiä

herkullinen alkupala, pääruoka oli pihviä 

Näistä ihmisistä on tullut tosi läheisiä tämän vuoden aikana!

"Campus experience" -kierroksen luokkahuone

Sitten on vielä pakko mainita, että ollaan mun kämppiksen Auroran kanssa otettu harppaus eteenpäin suomalaisen kulttuurin levittämisessä, sillä leivottiin tässä yksi päivä karjalanpiirakoita. Olen saanut maistella eri maista tulleiden ystävien tekemiä ruokia ja kaikki aina kyselevät, että milloin he saavat maistaa jotain suomalaista. Päätettiin sitten ottaa ja leipoa karjalanpiirakoita ja kutsuttiin muutamia läheisimpiä ystäviä koemaistamaan tuotokset ja hyvältähän ne maistuivat!