maanantai 17. lokakuuta 2016

Fall Break in Texas

Vietettiin syysloma (tänä vuonna vain pe-su) Texasissa Bridges International -nimisen kampus ministryn syysretriitillä. Bridges on Cru:n alaisuudessa toimiva ulkomaalaisille opiskelijoille tarkoitettu ministry, joka on tämän lukukauden aikana järjestänyt mm. tailgating ruokailuja ennen jalkapallo-otteluita, tyttöjen leffaillan, teepartyt, peli-iltoja ja tämän retken, joka on Bridges organisaation yksi syksyyn kuuluva leiri. Tammikuun alussa on tulossa vielä isompi viiden päivän yhteistapahtuma Floridassa, jonka yksi tarkoitus on mahdollistaa ulkomaalaisille opiskelijoille tekemistä pitkän joululoman aikana. 

Viikonlopun irtiotto kampuselämästä tuli sopivaan rakoon. Sää sattui olemaan lähellä 30 astetta ja puitteet olivat kunnossa. Meillä oli paljon aikaa uida, haikkia, kalastaa, veneillä, pelailla pelejä ja syödä niin paljon että pahaa teki!!! Vietettiin myös paljon aikaa autossa (8+8h), missä tuli varsin mielenkiintoisia keskusteluja ihan kaikesta, mm. useampi tunti meni ihmetellessä intialaisten järjestettyjä avioliittoja ja 10 päivää kestäviä hääseremonioita. Aika tajunnanräjäyttävää ajatella, että morsiammella on 10 eri häämekkoa ja vieraita on ruokittavana 3000! Häihin menee Intiassa selvästi järjetön määrä rahaa.  

On ollut mielenkiintoista ymmärtää campus missionaryn työkuvaa. Palkka tulee periaatteessa Bridges-organisaation kautta, mutta käytännössä raha tulee itse kerätyn tukiverkoston lahjoituksista. Toimikuva taas on jokaisella omanlaisensa; minkä itse kokee parhaaksi tavaksi tavoittaa kohderyhmää. Matt ja Ashley Walton ovat Bridgesin työntekijät meidän koulussa. Heillä on kaksi suloista lasta ja rakastan niiden perhettä<3 Heidän 3-vuotias Luke oli mun uima-allaskaveri viikonlopun aikana, innokas vesipeto niin kuin minäkin! 

Vielä yksi asia tähän väliin, joka kiinnitti mun huomion viikonloppuna, oli kristillisyyden pinnalla olo, uskonnollisesti heterogeenisesta porukasta huolimatta. Opiskelijoita oli monista uskontotaustoista, muslimeista ja hinduista alkaen. Siitä huolimatta kaikki olivat mukana iltatilaisuuksissa, rukouksissa ja pienryhmissä, joissa keskusteltiin raamatunkertomusten pohjalta erilaisia kysymyksiä. Meidän ryhmässä parhaat kysymykset ja ajatuksia herättävimmät kommentit tulivat juurikin toisten uskontojen edustajilta. Kaikki olivat innokkaasti mukana, ilman että kokivat sen olevan vastaan omaa uskontoaan. Kristillisyys on kuitenkin iso ja keskeinen osa amerikkalaista kulttuuria, joten toisten uskontojen edustajien on hyvä ymmärtää sitä. Ajattelin vain kuinka ihmeellistä tämä on verrattuna Suomen "Suvivirret pois koulusta" osaston keskustelujen jälkeen. Stereotyyppisesti sanottuna amerikkalaiset eivät pelkää olla sitä mitä ovat, koska ajattelevat sen olevan oikea tapa. Arvostan kyllä sitä, että oman kulttuurin tavoista ja uskonnosta ollaan ylpeitä ja muille halutaan myös antaa kokemus siitä. Miksi me Suomessa halutaan niin paljon miellyttää muita ja ikään kuin pyydellään anteeksi sitä mitä ollaan? Ikään kuin meidän pitäisi mukautua aina muiden tavoille.. Just saying! That's how I feel about our culture!


Vielä vähän matkan ja leirin kulusta. Meitä lähti perjantai aamuna parikymmenhenkinen porukka OSU:sta suuntaamaan kohti Burnetia, Lake Buchanan Thunderbay Resortia. Matka kesti noin 8 tuntia, joka taittui 15-hengen pikkubussilla ja kahdella henkilöautolla. Matkattiin Dallas–Forth Worthin läpi ja välissä piti tietenkin pysähtyä In-N-Out Burgerissa, koska näitä hampurilaisia ei saa Oklahomasta.


Se fiilis kun ranskalaisissa ei ole tarpeeksi rasvaa, vaan päälle pitää laittaa juustoa ja majoneesikastiketta

Koko leirillä oli yhteensä 280 ihmistä, 27 yliopistoista ja 55 maasta. Majoituttiin paikan päällä ihanissa mökeissä luonnon keskellä. Leirikeskuksen omistajat antoivat mökkinsä, tilansa ja veneensä ilmaiseksi meidän käyttöön, mikä on tosi puhuttevelan yliystävällistä! Muutenkin leirillä oli kymmeniä omistajien ystäviä ja seurakuntalaisia pitämässä meistä huolta, siivoamassa ja tekemässä ruokaa. Ruoka oli ihan huikean hyvää ja sitä oli paljon!


Leirillä käytössä olevien noin kymmenen veneen kalastajamiehistötkin olivat vapaaehtoisesti tulleet ajelemaan meitä järvellä ja näyttämään paikallista kalastuskulttuuria. Ohjelmaan oli merkitty aamu-, päivä- ja ilta/yökalastushetket, että kalastamaan pääsi varmasti niin paljon kuin halusi.



Catfish
Pääsin ajamaan venettäkin!!
minä, Charlotte, Sarah, Ellen, Ashlyn ja Abby #squad
Yökalastusta

Yksi huikeimmista hetkistä oli haikkimisen ja veneilyn lisäksi cliff jumping!!! Päästiin hyppäämään kallion reunalta veteen, mikä oli oikeasti hullun jännää. Onneksi Ashlyn tuli mun kanssa ja hypättiin ensin matalammasta kohdasta ja sitten vielä vähän korkeammalta. Kalastajamiesten mukaan korkeampi kohta oli 50 feet eli noin 15 metriä korkea! Hui! Mentiin kyllä mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta se kannatti! Postauksen lopussa on vielä videonpätkä hypyistä :)




Utkarsh, mä, Ashlyn ja Dan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti