Päätin seikkailla bussilla Santa Barbarasta Vegasiin. Ajattelin mun tavarapaljouden olevan helpompi viedä bussilla ja lisäksi halusin nähdä vähän maisemia. Oli meinaan jo ihme sinänsä, että sain kaikki mun tavarat yhdessä matkalaukussa (jota piti kyllä vähän keventää kentällä) Oklahomasta Kaliforniaan. Laitoin kaikki painavat kirjat ja kengät ym. vedettävään carry-on laukkuun ja isoon reppuun, jotka varmaan painoivat enemmän kuin ruumaan menevä laukku. Toivoin, ettei käsimatkatavaroita punnittaisi tai kukaan henkilökunnasta tajuaisi kuinka paljon tavaraa mulla oli! Bussi kuulosti siis paremmalta vaihtoehdolta, vaikka yleisesti ottaen bussiliikenne ei ole kovin hyvässä maineessa USA:ssa. Pääosa ihmisistä taittaa matkat täällä lentämällä tai autolla ajaen. Ajattelin ottaa bussimatkan kokemuksena ja sellainen siitä todellakin tuli! Bussi oli ensinnäkin 2h myöhässä, koska oli lähtenyt myöhässä jo San Franciscosta. Myöhästyin näin ollen seuraavasta LA–Vegas bussista. Seuraava mahdollinen bussi oli sitten täynnä, ja lopulta muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsin bussiin, joka keräsi ensin ihmisiä useita tunteja ympäri ruuhkaista Losin aluetta, ennen nokan suuntaamista Vegasia kohti. Istuinkin kaiken kaikkiaan bussissa tai asemalla tosi aikaisesta aamusta iltamyöhään asti. Näin matkalla kuitenkin kauniita maisemia ja varsin mielenkiintoisia ihmisiä. Olin pääosan matka-ajasta puolihorroksessa ajatusteni kanssa, koska olin liian väsynyt tekemään muuta kuin kuuntelemaan musiikkia, vielä kun bussin wifikin oli rikki.
Pääsin kuitenkin Las Vegasiin asti ja vastassa oli Pauliina-sisko ja hänen lukiovaihtoperheensä tyttö Amber. Asuttiin heidän perheen luona Vegasin vierailun ajan. Näihin päiviin sisältyi mm. shoppailua, hengailua Stripillä, haikkimisreissu Red Rock Canyonin luonnonsuojelualueelle, poolilla makoilua sekä treenausta salilla ja lenkkeilyä autiomaassa. Oli kiva vierailla täällä neljän vuoden jälkeen.
Vegas on kyllä mielenkiintoinen paikka; normaaliasukkaan näkökulmasta melko tavallinen kaupunki, mutta samalla aika hurja paikka. Ihmiset tulevat tänne, maailman uhkapelikaupunkiin, viihteen, kasioiden ja rahan perässä. Täällä liikkuu myös paljon muusikkoja ja muita julkkiksia. Satuttiin tänä vuonna paikalle Billboard Music Award shown aikaan ja päästiin sattumalta näkemään Drake livenä Bellagio-kasinon suihkulähteen keskelle rakennetulla lavalla. Vegas on ollut aikoinaan mafian vallassa ja vaikka enää ei pitäisi olla näin, liikkuu täällä hurja määrä rahaa ja pinnan alla tapahtuu varmasti kaikenkarvaisia asioita. Totta kuitenkin on, että täällä parin miljoonan metropolialueella pääosa paikallisista ihmisistä asuu muualla kuin 6 kilometrin mittaisella pääkadulla. Pääelinkeino on täällä matkailu ja se keskittyy pitkälti kasinoiden ympärille. Kaikki tuntuu pyörivän 24/7 ja elämä on kyllä monessa määrin erilaista kuin vaikka meillä Suomessa. Ja vaikka omat arvot eivät kohtaakkaan Vegasin elinkeinoja, eikä yöelämä suuremmin kiinnosta, on Vegas todella mielenkiintoinen paikka vierailla. On meidän Pauliina päässyt asumaan vuoden jännässä paikassa!
|
Pauliina<3 (ja photobomb-kilpikonna) |
|
Bellagio kasinon sisällä on kaunis puutarha, jossa oli nyt kiinalanen teema |
|
Cosmopolitan kasino on täynnä kristallia |
|
Paris ja Planet Hollywood kasinohotellit |
|
Oikea vai lavastettu – What do you think? |
|
Red Rock Canyon |
|
Aamulenkki autiomaassa |
|
Kuhlmanien pooli |
|
Gravidy trampoliinipuisto |
"What happens in Vegas, stays in Vegas." Nope, everything hidden shall be disclosed (cf. Luke 12:2-3), (maybe even in Petra's blog ��).
VastaaPoistaKiitos taas huikeista viime postauksista: on ollut mielenkiintoisia juttuja ja upeita maisemia!
Godspeed!
Kiitos! Niin kaunis valokuvat!)
VastaaPoista