perjantai 19. toukokuuta 2017

Hyvästit Stillwaterille!

Nautin siitä, että saan päättää asiat kunnolla ennen uuteen siirtymistä. Viimeinen viikko tai oikeastaan kyllä useampikin viikko ennen lähtöä oli niin henkisesti kuin fyysisestikin vaihtoelämän ja viimeisen 9 kuukauden paketointia. Varattiin Aurora-kämppiksen kanssa hyvin aikaa pakkaamiseen, kämpän järjestelemiseen ja siivoamiseen sekä lainatavaroiden palauttamiseen. Siinä sivussa hoituvat viimeiset loppukokeet. Ashleylla oli lisäksi yllärisynttärijuhlat ja saatiin yhtenä iltana intialaiselta kaverilta päivälliskutsu, jossa sain kokea elämäni tulisinta intialaista ruokaa (läpäisin tulisuuskokeen, koska ruoka oli tulista intialaisittainkin :D). Lisäksi hengailin useampana päivänä Abbyn ja Abin kanssa, ja muutenkin tapasin yksittäin kavereita vielä hyvästien merkeissä. Viimeinen viikko oli kaikin puolin ihana, eikä yllättävää kyllä yhtään haikea. Koen olevani tosi valmis nyt jatkamaan elämää; kohti seikkailuja Amerikassa ja lopulta kiinni taas suomiarkeen. En olisi vielä ensimmäisen lukukauden jälkeen ollut yhtään valmis lähtemään, mutta nyt tilanne on toinen. Vuosi on ollut huikea ja koen, että sain irti sen, mitä tälle ajalle oli tarkoitettu. Nyt on aika jatkaa eteenpäin!

Viimeisen illan extemporevierailu Waltoneille

Autettiin Hanin perhettä muutossa, ja viimeisenä sunnuntaina saatiin lounastaa heidän uudessa asunnossaan.

Ihanan Alexisin hyvästelyhetki!
Moni ihminen kysyi pitkin matkaa, että miten suomalainen opiskelija yleensäkään eksyi Oklahomaan.. Samaa sitä joskus itsekin mietin, mutta koen että Stillwater oli minulle ihan oikea paikka. En kokenut elämääni missään vaiheessa yhtään tylsäksi, vaikka monet valittavat sitä, ettei pienessä kylässä keksi tekemistä. Ihmiset olivat lisäksi maailman mukavimpia, ja pääsin osaksi uskomattoman ihanaa yhteisöä! Tässä vielä muutamia asioita, joita minulla tulee mahdollisesti ikävä:

1. Oklahoman kulttuuria intaiaaneineen ja biiseoineineen. Siihen ehti tottua, että ihmiset kävelevät cowboybootsit jalassa, stetsonit päässä ja kuuntelevat countrymusiikkia.



2. Kansainvälisiä ystäviäni ja monikultturista kampuselämää! 





3. Urheilutapahtumia ja sitä, että urheilu on niin BIG DEAL!!!

baseballia ei kyllä tule ikävä, liian hidas laji mun makuun!

4. Roskaruokaa! No joo, taidan kyllä huijata! Olen odottanut niin terveellisen ruokatarjonnan pariin pääsemistä. Toisaalta täällä ei kyllä valinnan mahdollisuus lopu, esim. eri donitsilaatujen määrä!!!


5. Rauhallisia hengaushetkiä mitä erilaisimpien ihmisten kanssa!



6. Kampuselämää! Olen nauttinut siitä, että kaikki asiat ovat lähellä ja kotiin pääsee tosi nopeasti. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse istua bussissa tuntitolkulla, kuten Helsingissä olen tottunut.


 KIITOS OSU IHANASTA VUODESTA JA GO POKES!!!



Go pokes, joka siis on meidän koulun tunnus, johon tämä käsimerkki kanssa liittyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti