lauantai 9. heinäkuuta 2016

Vaihtoon Yhdysvaltoihin part 2

Hei taas, long time no see!

Sain loppukeväästä kuulla, että minut valittiin Helsingin Yliopiston kautta vaihtoon syksyksi 2016 Oklahoma State Universityyn! Erilainen syksy siis tiedossa.


Monet ovat kyselleet, että miksi haluan taas vaihtoon juuri Yhdysvaltoihin. Syystä tai toisesta jo usean vuoden ajan olen kokenut vetoa päästä takaisin kokemaan lukiovaihdon lisäksi myös yliopistoelämää Pohjois-Amerikassa. Lukion loppuvaiheilla jatko-opintoja pohtiessani ei koko tutkinnon tekeminenkään rapakon sillä puolen ollut kaukana (Yliopistoon Yhdysvaltoihin?!). Asioiden ei kuitenkaan ollut tarkoitus mennä sillä kertaa niin! Heti Helsingin yliopistoon päästyäni selvitin vaihtomahdollisuudet USA:ssa, ja itseasiassa kävin vaihtokoordinaattorin juttusilla ensimmäisen vuoden syksyllä jo ennen kuin itse kurssit alkoivat. Sen, minkä päätän, teen täysillä! Tässä sitä nyt sitten ollaan tilanteessa, että enää aikaa kuukausi lähtöön.

Kiva myös jatkaa tätä amerikkablogia muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen! Koen kirjoittamisen mulle luontevaksi tavaksi ymmärtää ja reflektoida elämää ja kokemuksia. Valokuvaaminen ja blogin ulkoasun työstäminen ovat myös mukavaa luovaa tekemistä. Blogi on totta kai hyvä väylä kertoa kuulumisista Suomeen päin ja jakaa sellaisia asioita, joita itse koen vaihtoaikanani merkityksellisiksi :) Instagramista ja snapchatista voi myös seurata elämääni kuvien ja videoiden kautta nimimerkillä petramarja.

Tästä se taas lähtee – Stay tuned ;)

P.S. Meillä muuten Petriina on ollut helmikuusta asti lukiovaihdossa Australiassa, ja hänen blogiaan voi lukea tästä. Myös Pauliinan muutaman vuoden takaisen Las Vegasin vaihdon kokemukset ovat edelleen tallessa täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti