Kampuselämää ja ensimmäinen kulttuurishokki!

Oklahoma State Universityn kampus on tosi kaunis ja vehreä. Kirjastorakennuksen edessä on ihana viheralue, jossa usein porukkaa pelailee tai muuten vain istuskelee. Muutenkin kampus on kiva, kun kaikki eri aineiden rakennukset ovat suhteellisen lähellä toisiaan. Päivän aikana tulee yhteensä käveltyä kuitenkin paljon. Ihmiset ovat yllättävän aktiivisia ja paljon on pyöräilijöitä liikkeellä autojen lisäksi. Beach volley kenttiä alueella on kymmeniä ja Colvin kuntosalirakennuksessa on liikuntasaleja lentopallon ja koriksen pelaamista varten ja ne näkyvät olevan tosi suosittuja. Tässäpä vähän napsimiani yleiskuvia kampuksesta.

kirjasto

kampuksen läpi kulkeva tie OSU-busseille

Student Union

Huispausottelu meneillään;)

Uima-allas <3

Theta pond

Mulla on vähän epätyypilliseen tapaan oma huone, eli en jaa makuuhuonetta enkä vessaa kenenkään kanssa. Mulla ei olisi periaatteessa ollut mitään huoneen jakamista vastaan – se olisi jopa voinut olla kiva juttu. Hakuhetkellä vaikutti kuitenkin siltä, että kaikki huonekaverimahdollisuudet olisivat olleet 17- tai 18-vuotiaita freshmaneja, jotka kertoivat harrastuksikseen Netflixin, Starwars-elokuvien katselun tai bilettämisen. Halusin myös keittiömahdollisuuden, koska laitan mieluummin itse ruokaa kuin syön pikaruokaa joka päivä. Mun huonevalinta osoittautui melkoiseksi lottovoitoksi, sillä kaikki mun tunnit ovat sattumalta viereisissä rakennuksissa ja meidän 20 samanlaisen huoneen kerros on muutenkin tosi rauhallinen ja viihtyisä. 

Mun osoite on Oklahoma State University, 330 Village E, Stillwater, OK 74077 USA. Saa lähettää postia ;)

Lisää kuvateksti

Muonavarasto ja vaatehuone 

Queen size bed

Mulla on ihan loistavasti keittiö ja pyykkihuone heti oven ulkopuolella

Isoin järkytys ja jopa "kulttuurishokki" mikä mulla ensimmäisellä viikolla tuli eteen oli se, miten kaikki tavarat pitää olla omasta takaa. Sen verran vielä ymmärrän, että pitää tuoda mukana omat pyyhkeet, peitto ja tyyny. Ihmetystä herätti kuitenkin se, että yhteisessä keittiössä ei ole aterimia, kattiloita ja pannuja kaikkien käytettäväksi. Miksi ihmeessä kaikilla parillakymmenellä ihmisellä pitää olla omat keittiöastiat ja vielä niin, että ne pitää säilyttää omassa huoneessa? Kätevämpää, halvempaa ja ympäristöystävällisempää olisi yhdessä jaetut, mutta yhteisvastuun ajatus tuntuu olevan täällä vierasta!

Menin jakamaan ihmetystäni Residental Officeen ja esitin tilanteen niin, että kuinka turhaa vaihto-oppilaan onkaan ostaa neljän kuukauden takia käytännössä koko astiasto, jota ei voi viedä mennessään eikä kierrättäminen ole täällä selvästikään kovin muotijuttu. Tulin seuraavan kulttuurishokin eteen, kun tiskin takana oleva täti kertoi heti että hän voi lainata omistaan, kun vain kerron mitä tarvitsen. Samassa hetkessä toinen meidän keskustelun kuullut työntekijä kertoi, että meidän Villagen alakerrassa on jostain jäänyt muutamia pyykeitä, keittiötarvikkeita ja pannuja, joita hän lähti näyttämään mulle. Muutaman tunnin päästä olematta varma siitä, että tuoko toimiston ystävällinen nainen todellakin seuraavana päivänä lupaamansa astiat, mainitsin ongelmastani parille campusmissionary tytölle, jotka auttoivat mua muuttamiseessa (nekin ihan extempore apuvoimia). He kertoivat että heillä oli kirkolla sattumalta ylimääräisiä keittiötavaroita, jotka lopulta heidän katolisen kirkon Isä Kerry ajoi mun pihaan asti! Lopulta siis nuo muutamat ihmiset kenelle olin avannut suuni tarpeestani auttoivat niin, että nyt riittää astioita, patakintaita, pyyhkeitä, pannuja ja kattiloita ja jopa vessapaperia vaikka muille jaettavaksi ;) Ihmeellistä vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä!

Pakko sanoa, että tää sää ja lämpö on ihan huikeata!

Haluaisin vielä kertoa eilisen sunnuntain kirkkovierailuista. Käytiin kahden paikalliskirkon järjestämällä yhteisretkellä Reinhard Bonnke Gospel Crusade -tapahtumassa Oklahoma Cityssä. Oli hauska nähdä kuinka Bonnke jaksaa vielä 76-vuoden iässä olla niin innoissaan Jumalasta, kokousten järjestämisestä ja evankelioinnista!

Aamulla puolestaan käytiin Life Churchin kokouksessa Stillwaterin pisteessä, noin 10 minuutin ajomatkan päässä kampuksesta. Life Church on yksi USA:n megakirkoista ja sillä on nykyään 25 kirkkoa seitsemässä osavaltiossa. Stillwaterin kirkossa on kuusi jumalanpalvelusta sunnuntaisin ja kymmeniä lifegroupeja. Tykkäsin tosi paljon, musiikki oli ihan huikeeta ja vaikka vähän epäilin screensaarnakonseptia, niin se toimi tosi kivasti!

Tässä eilinen Life Churchin perustajan Craig Groeschelin saarna siitä, miten meidän valinnat vaikuttavat siihen millaisiksi ihmisiksi tulemme! Tosi hyvä puhe, kannattaa katsoa :)

Student Clubs and Organizations

Edellisen postauksen otsikossa mainitsin nimen rush week, mutten avannut sitä sen enempää. En nimittäin varsinaisesti tarkoittanut sillä kiireistä viikkoaikatauluani, vaan kurssien alkamista edeltävänä viikkona tapahtuvaa amerikkalaiseen yliopistoelämään keskeisesti kuuluvien Sorority ja Fraternity -yhteisöjen try outteja. Snapchatissä oli viime viikonloppuna Sorority rush -niminen kokoelmastory, jos joku sattui kattomaan sen! Käytönnössä siis viikon aikana hakemusten, haastatteluiden ja erilaisten tehtävien kautta uudet opiskelijat voivat yrittää tulla valituksi näihin sisar- ja veljeskuntiin ja lunastaa paikkansa hulppeista kreikkalaisten kirjaimien huviloissa.  

Sorority ja Fraternity taloja on täällä kampuksen laidalla yhden tien varrella vieri vieressä

Tämän hetkisen näkemykseni mukaan aikalailla homogeeninen porukka asustelee tällaisissa palatseissa. Yhdessä sororitytalossa saattaa asua yli 50-100 tyttöä, joten vilinää riittää. Tausta-ajatuksena on Sororityillä ja Fraternityillä on tasapainottaa akateemista ja sosiaalista elämää yliopistossa "with a focus on academic excellence, brotherhood/sisterhood, leadership development, community service and responsible social interaction" (OSU:n nettisivulta). Näin luodaan mahdollisuus pitkäkestoisten ihmissuhteiden luomiseen samankaltaisen arvopohjan ja ajatusmaailman omaavien opiskelijoiden kanssa. Hakuprosessi tuntuu omaan korvaan aika absurdilta, koska siinä otetaan viikon aikana selville puolin ja toisin, että kenen kanssa halutaan olla bff:iä ja ketä ei hyväksytä taloon! Sorority talossa asuminen ei ole halvin ratkaisu opiskelija-asuntolaksi, sillä veljeskunnissa olemisesta maksetaan aika isoja summia. Toisaalta siitä hyötyy asumismahdollisuuden lisäksi, että talossa on kokki, jos vastaa ruokien tekemisestä. Samalla sitoudutaan – jopa loppuelämäksi – edustamaan ja olemaan osa tätä yhteisöä ja olemaan mukana oman sisarkunnan charitytyössä. Freshmantytöt eivät vielä asu taloissa, vaan sophmoret ja juniorit otetaan taloihin asumaan ja opintojen lopussa seniorvuotena saa muuttaa off-campukselle, jos on tarpeeksi hyvä arvosanat. 

Tällä viikolla on vuorossa Fraternityihin pyrkivät miehet, joita on näkynyt isoina ryhminä siistit paitapuserot ja pitkät suorat housut päällä ympäri kampusta. Olisi kyllä tosi mielenkiintoista tutustua vähän vielä lähemmin siihen että miten nämä jutut käytännössä menee ja päästä vaikka käymään sisällä noissa linnoissa..  

Jos haluaa kattoa tämän vuoden Sorority hakuesitettä, niin se löytyy tästä linkistä.

Fraterinty tai Sorority yhteisöön liittyminen ei ole todellakaan ainoa sosiaalisen yhteisön takaaja, vaan opiskelijaryhmiä ja -organisaatioita on useita satoja ja varmasti jokaiselle löytyy jotain! Täällä on eri aineita, näkemyksiä, kiinnostuksen kohteita ja uskontoja edustavia ryhmiä, jotka järjestävät tapaamisia ja tapahtumia, joihin voi liittyä halunsa mukaan. Tässä listattuna kaikki Oklahoma State Universityn organisaatiot, jos kiinnostaa tsekata. Ensimmäisellä viikolla täällä oli tapahtuma, jossa vähän messutyylisesti kojuissa ryhmät esittelivät toimintaansa.

Koska Oklahoma kuuluu "Bible belt" -vyöhykkeeseen, niin täällä on erityisen esillä kristilliset ryhmät ja seurakunnat. Suuri osa ihmisistä uskoo Jumalaan ja käy aktiivisesti kirkossa. Täällä on bible studyjä joka päivä useita, ja niistä saatetaan ilmoittaa esim. alakuvan tavalla maahan kirjoitettuna :)

Ensimmäisen viikon aikana on myös ollut paljon ryhmien järjestämiä "free pizza/cookies/anything" tempauksia. Vielä kun sää on niin mukava ja lämmin, niin ulkona kelpaa olla ja istuskella iltaan asti.

Free Dr. Pepper!! Sai viedä niin paljon kuin jaksoi kantaa..

Käytiin Chi Alpha ryhmän (edustaa ymmärtääkseni helluntailaisuutta) talolla järjestetyissä house partyissä, jossa oli ruokaa, pelejä ja leikkejä. Käytiin saman porukan kanssa lauantaina shoppailemassa Oklahoma Cityssä.

Meille vaihtareille ja muille kansainvälisille opiskelijoille on myös järjestetty erikoisohjelmaa, kuten jäätelöpartyt Pistol Peten kanssa, Welcome dance partyt ja Scavenger Hunt (aarteenmetsästys), jossa piti toteuttaa tehtäviä kampuksen eri paikoissa ja ottaa niistä kuvat todistusaineistoksi. Tässä ollaan kirjaston edessä ja tehtävänä oli tehdä OSU-kirjaimet!

Pistol Pete ja vaihareita

Mä, Veronika, Dan, Jessie ja Leon 

Dance party täyden kuun aikaan 

Rush week at OSU

Pääsin loppujen lopuksi tosi harmittomasti lätäkön tälle puolelle, vaikka tosissaan kahteen vuorokauteen mahtui 5 lentoa ja yhteensä varmaan 20 tuntia koneessa istumista (en pysynyt laskuissa enää perässä lentotuntien kanssa)! Aika hurjaa! Joseph ja hänen tyttöystävänsä April olivat vastassa Dallasin lentokentällä ja oli kiva päästä taas viettämään sunnuntai iltaa niiden perheen kanssa. Vaihtovuotena tuli vietettyä paljon aikaa Joella ja myös kolme vuotta sitten kävin täällä visiitillä Petriinan kanssa, samalla kun käytiin Vegasissa Pauliinan luona. Joseph tuli kanssa Suomessa käymään pari vuotta sitten.  

Seth, Joseph, Mary, Shepherd, Leah ja minä

Maanantaiaamuna Joseph lähti heittämään mua Stillwateriin Oklahoma State Universityn kampukselle, joka on noin neljän tunnin ajomatkan päässä – Yhdysvaltojen mittapuussa kuitenkin lähellä ;) Pukeutuminen piti tietenkin olla teeman mukainen: Eskimo Joe's Stillwater -ravintolan paita, joka on iso juttu täällä! Se on muuten kuulemani (ja Wikipedian) mukaan Hard Rock Cafe -logoisen paidan jälkeen kerätyin logopaita!?

Stillwater on noin 50 000 ihmisen kaupunki, jonka asukkaista yli puolet on Oklahoma State Universityn opiskelijoita tai työskentelee muuten kampuksella. Kaikki tuntuu pyörivän enemmän tai vähemmän yliopiston ympärillä. Tässä alakuvassa on näkymää Stillwaterin keskustasta, eli käytännössä täällä ei ole yhtään mitään muutamaa kauppaa, pikaruokapaikkoja ja useita pankkeja lukuun ottamatta.

 OSU-logoja on ihan joka paikassa!!

Mulla on ollut superisti ohjelmaa tällä viikolla! Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli orientaatioita muiden vaihtareiden kanssa. Meitä on yhteensä joku 70, joista paljon on brittejä ja aasialaisia.

Tässä ollaan 2020 vuosiluokan luokkakuvauksissa Danin ja Veronikan kanssa. Se miksi siellä oltiin on sitten asia erikseen...

Oklahoma State Universityn jalkapallostadion on ihan huikea. Odotan jo syyskuussa alkavan jalkapalloseasonin käynnistymistä ja tunnelmaa täydellä areenalla. Harjoiteltiin luokkakuvauksen jälkeen muiden ensikertalaisten kanssa OSU:n huutoja, tansseja (alakuvassa just S-kirjainmuuvi) ja muita jalkapallo-otteluiden rituaaleja. Gotta be prepared!

Orientaatioiden, käytännönjuttujen kuten ID-kortin hankkimisen, kurssi-ilmoittautumisten, pyörän vuokraamisen ja avajaistilaisuuksien etc. lisäksi ollaan oltu joka päivä altaalla ja/tai salilla. Kaikki nämä löytyy kahden minuutin kävelymatkan päässä mun dormista, jossa myös osa mun kursseista on. Ainakin tällä viikolla ei ole tarvinnut miettiä, mistä muut vaihtarit löytää. Aina on nimittäin ollut tuttuja poolilla! Muutenkin täällä on järjestetty paljon ohjelmaa, ilmaista pizzaa tai muita aktiviteettejä eri clubien järjestämänä, urheilujuttuja esim. lenttistä, fresbeetä tai huispausta, house partyja! Tällä tavoin halutaan ajaa myös uudet freshmanit mukaan kuvioihin ja luoda tilaisuuksia saada kavereita.

Terkkuja Suomeen multa ja Oklahoma Staten maskotilta Pistol Peteltä! Go Pokes!

-Petra

Teksti Ugandan lapsisotilaista

Pahamaineinen sissiliike LRA on vuosien varrella kaapannut kymmeniätuhansia lapsia Ugandassa ja naapurimaissa. Tällä hetkellä LRA on siirtynyt presidentti Musevenin ja maan armeijan järjestelmällisen vastaan taistelun takia naapurimaihin Sudaniin, Kongoon ja Keski-Afrikan tasavaltaan. Lähetysmatkamme aikana koin puhuttelevana Heidi Söderlundin työn näiden entisten kaapattujen lapsisotilaiden parissa. Haastattelin Heidiä, joka koordinoi CAAF-ohjelmaa ja teksti perustuu haastattelusta saamaani tietoon.

CAAF-ohjelma (Children Affected by Armed Forces) on Fidan aloittama tukiohjelma, jonka piiriin kuuluu Ugandassa noin 250 entistä lapsisotilasta. Näistä lapsisotilaista pääosa on nyt 20–25-vuotiaita ja he ovat elämässään käyneet läpi hirvittäviä asioita! Moni kauhutarina alkaa siitä, kun sissit hyökkäävät – joko ilmoittamatta tai etukäteen lähetetyn pelottelukirjeen jälkeen – kylään ruuan tai lääkkeiden tarpeessa. He vievät mukanaan esimerkiksi koulumatkoilta 10–12-vuotiaita lapsia maailman etsityimmän sotarikollisen sissijohtaja Konyn joukkoihin. Syy miksi he nappaavat juuri lapsia on se, että lapset ovat usein lojaaleja sissiarmeijalle ja heidät on helpompi manipuloida. Usein tytöt annetaan sisseille vaimoiksi (seksiorjiksi) ja pojat koulutetaan tappajiksi tai vakoojiksi. Sissit polttavat perässään asuinmajat tai kokonaiset kylät ja tappavat mennessään niiden ihmiset. Monet lapset ovat joutuneetkin todistamaan vanhempiensa raa’an kuoleman.

Noituus ja taikuus ovat keskeisessä asemassa sissileireillä, ja tappamisten jälkeen toimitetaan usein saatanallisia uudisrituaaleja. Erään 14-vuotiaan pojan mukaan kolmannen tappamista seuraavan uudisrituaalin jälkeen hänelle tuli himo tappaa. Pakeneminen leireiltä on harvinaista, jopa ihme, sillä kiinni jääneet hakataan tai tapetaan. Osa lapsista kuitenkin pyrkii aktiivisesti pitämään kodin mielessä ja ylläpitämään toivoa pakenemisesta. Karkaamiseen liittyy uskomus, että henget tulevat heidän peräänsä ja sitä kautta heidät löydetään. Lapset voidaan laittaa myös ampumaan karkulainen ja juomaan hänen verensä. Pakenemiseen voi tulla mahdollisuus esimerkiksi silloin, kun lapsi on ollut lojaali sissiarmeijaa kohtaan ja hänet korotetaan majurin tai kenraalin valta-asemaan. Kongossa tai Ugandassa tapahtuvissa yhteydenotoissa, taisteluissa tai helikopteripommituksissa armeijaa vastaan voi tulla mahdollisuus pakenemiseen, esim. jos haavoittuneet lapset jätetään oman onnensa nojaan. Tästä kuitenkin seuraa pitkä pakomatka viidakossa villieläinten seassa. Harva pääsee perille kotiin asti!

Sissiarmeijasta pakoon päässeitä lapsia halutaan värvätä armeijalle. Kaikkien kokemusten jälkeen on kuitenkin luonnollista etteivät he halua enää koskea pyssyihin, vaan palata normaaliin elämään. CAAF haluaa tarjota entisille lapsisotilaille tähän mahdollisuuden. Ohjelman kautta pyritään palauttamaan nuoret yhteisöön ja tukemaan sitä, että läheiset hyväksyvät heidät takaisin elinpiiriinsä. Läheisten vastaanotto saattaa pahimmillaan olla, että ”sinä senkin murhaaja, miksi tulit ikinä takaisin” tai tytöille Konyn huoraksi haukkuminen. Osa lapsisotilaista tulee puskasta takaisin yhden tai kahden lapsen kanssa, mistä juontaa nimittely ”Konyhuoran pentu”. Läheisten ihmisten ennakkoluulot ja pelon tunteet ovat raadollisia. Kotiin palattua entiset lapsisotilaat näkevät usein painajaisia ja huutavat ääneen yöllä, mikä aiheuttaa puolisoissa pelkoa. On myös sydäntä raastavaa kohdata tilanne, jossa lapsi tulee isoäidin kerrottua tilanteesta kysymään isältään, että ”oletko sinä oikeasti murhaaja”.

CAAF-ohjelman nuoret ovat olleet lapsisotilaina muutamasta kuukaudesta kymmeneen vuoteen, jonka jälkeen heillä on paljon traumoja ja haasteita päästä käsiksi normaaliin elämään. Pääosalla näistä nuorista aikuisista on vasta vähän päälle 20-vuoden iässä jo useita lapsia. Suuri haave heillä on saada lapsilleen lapsuus ja koulutus, joihin heillä ei ollut itse mahdollisuutta. Sotilasaikoina syntyneen itsekurin avulla he pyrkivätkin päämäärätietoisesti kohti parempaa elämää.

CAAF perustuu projektikummiuteen, jossa kuukausittaisilla maksuilla tuetaan näitä nuoria. Jokainen ohjelmassa oleva entinen lapsisotilas on Heidin henkilökohtaisesti haastattelema. Monet eivät osaa kirjoittaa ja lukea, joten CAAF tarjoaa mm. aikuiskoulutusta, tietoa varojenhankintatavoista (esim. mehiläiskasvatuksen kautta) ja ammattiohjausta (vocational training). Joidenkin haave on jopa opiskella lääkäriksi, sillä he kokevat tehneensä niin paljon pahaa, että haluavat tehdä nyt muita terveeksi. CAAF järjestää myös avioliitto- ja lastenkasvatusseminaareja, sukupuolivalistusta ja tunnekoulutusta, sillä sissiarmeijassa lapset pakotetaan pysymään kovina ja tunteiden näyttäminen kielletään. Pikkuhiljaa eilisen painajaiset alkavat hellittää ja entiset lapsisotilaat uskaltavat katsoa tulevaan toiveikkaasti, vaikka vielä on haasteita! Presidentti on myös tehnyt järjestelmällistä työtä rauhan puolesta niin, että sissit eivät ole enää moneen vuoteen olleet vallassa Ugandassa.

Vapautuminen syyllisyydestä on Heidin mukaan kuitenkin kaikkein keskeisin asia, mitä hän työnsä kautta pääsee näkemään. Paras kokemus näille ihmisille on se, että Jumala on antanut heille kaikki synnit anteeksi. Kun tappamiseen tulee halu, tuntevat lapsisotilaat syyllisyyttä siitä, että he tekivät sitä lopulta omasta tahdostaan. Onneksi meillä on Jumala, joka voi vapauttaa syyllisyydestä!

Room. 8:31

Lähetysmatka Ugandaan

Poikkean nyt vähän blogin teemasta, kun tähän väliin ennen Amerikanvaihtoani sattui meidän Ugandan lähetysmatka. Haluan jakaa kokemuksen ja ajatuksia siitä myös täällä! Somesta voi käydä katsomassa tarkemmin kuvia ja tapahtumia: saalem.fi/uganda (menee Fb-sivulle) ja Instagramista #saalemXuganda.

Reissuun sisältyi yksitoista ihmeellistä päivää ja yli 2000 kilometriä maastureiden kyydissä matkaamista ympäri Ugandan pompputeitä. Meitä lähti meidän seurakunnalta Helsingin Saalemista seitsemän henkinen tiimi tutustumaan lähetystyöntekijöiden Pertti ja Heidi Söderlundin työhön. Kiersimme puskakirkoissa, kyläkouluissa ja syrjäisissä kylissä. Tutustuimme myös Heidin Fida Internationalin kautta tekemään työhön lapsisotilaiden ja orpolasten kummiohjelmassa. Meillä oli pitkiä päiviä ja muutenkin todella tapahtumarikasta aikaa!

Tässä meidän upea tiimi <3

Mistä tämä koko juttu lähti liikkeelle? Saalem X Uganda sai alkunsa kesällä 2015 Pertti ja Heidi Söderlundin vieraillessa Saalemin aamujumalanpalveluksessa. Samaisessa kokouksessa Saalemin kansainvälisen työn pastori kertoi sydämelleen tulleesta ajatuksesta lähetysmatkoista, joissa normaalit seurakuntalaiset kokoavat tiimin, joka vierailee lähettien luona lähetyskentällä. Tästäpä me nuoret innostuttiin ja mietittiin että Uganda voisi olla monestakin syystä juuri sopiva kohde. Alettiin järjestellä asioita, tapaamaan keskenämme, rukoilemaan säännöllisin väliajoin ja valmistautumaan reissuun niin käytännön jutuissa (esim. rokotukset) kuin tiedon tasolla. Heinäkuussa 2016 koitti matka kohti Ugandaa!

Mitäs siellä näkyy, leijonia?!

Mikä tavoite meillä on matkan osalta?

Ugandan päässä tilaisuuksien ja vierailujen kautta haluttiin rohkaista paikallisia (sekä Perttiä ja Heidiä), kohdata paikallisia ihmisiä ja tietenkin tuoda Jeesusta ihmisille tutuksi. Olimme paikallisseurakunnissa kunniavieraita, kun tulimme kaukaa Suomesta juuri heidän seurakuntaansa vierailulle! Jokainen näiden tilaisuuksien ja tapaamisten kautta uskoon tullut ihminen on tosi merkittävä asia ja taivaassa iloitaan niistä :) 

Suomen päätä ajatellen ollaan siis ikään kuin pilotoimassa Saalemin lähetystiimikonseptia ja halutaan selvittää, että voisiko tällaista työmuotoa toteuttaa enemmänkin meidän seurakunnassa. Halutaan olla tuomassa lähetystyötä lähemmäksi seurakuntalaisten ja etenkin nuorten arkea, sillä se on vain niin kristinuskon ytimessä, mutta tuntuu jäävän nykynuorelta helposti pimentoon! Halutaan muistuttaa ja innostaa ihmisiä, että lähetystyötä voi myös tehdä tällä tavalla lyhyemmissä pätkissä, koska kaikkia ei ole kutsuttu lähtemään koko loppuelämäksi puskaevankelistoiksi. 

Uskotaan, että tällä reissulla on myös merkitystä meidän jokaisen tiimiläisen elämään, niin nyt kuin vuosienkin päästä. Jumalalla on suunnitelma ihan jokaisen ihmisen elämään, joten toivotaan että tää reissu voisi olla osaltaan vahvistamassa ja selkeyttämässä omaa kutsumusta. Meitä yhdistää myös kiinnostus ja rakkaus lähetystyötä kohtaan ja tää on ollut lähtökohtaisesti huikea mahdollisuus päästä kokemaan lähettien arkea ja vähän miettiä, että voisiko se olla mahdollisesti oma juttu. On myös hyvä astua välillä omalle epämukavuusalueelle ja haastaa itseään kasvamaan, mitä täällä on kyllä tullut tehtyä!

Safarimeininkiä parhaalta eläinten bongauspaikalta ;)

Koen etuoikeudeksi, että saatiin reissata paikallisten kanssa, sillä Söderlundit ovat asunteet lähes 20 vuotta Kampalassa ja sitä ennen Keniassa. Pertti on viettänyt muutenkin suurimman osan elämästään Afrikassa. Vielä pitää lisätä että ne on niin huipputyyppejä, että on ollut etuoikeus tutustua heihin ja kuulla heidän uskomattomia kokemuksiaan elämän varrelta! Jännä elementti tässä matkassa on, että meidän isoisä on tehnyt myös paljon työtä Ugandassa ja laajemmin Itä-Afrikassa juuri Pertin isän Åken ja Pertinkin kanssa. Myös meidän äiti on käynyt joskus Ville-papan reissulla mukana. Nyt minä ja Pauliina saatiin tulla ikään kuin jatkamaan samaa työtä. Ihmeelliset on Jumalan suunnitelmat, jotka toteutuu monessa sukupolvessa ;)

Tällä 35km tienpätkällä oli kahdeksan tielle kaatunutta puuta, joten ei voinut muuta kuin kiertää metsän kautta..

Nyt kerron vielä muutamasta vierailusta vähän tarkemmin. Ensimmäinen puskakirkkovierailu (kuva alapuolella) oli uskomaton! Ihmiset oli ottamassa meitä vastaan, eikä olla koskaan koettu yhtä lämmintä vastaanottoa. Lapset juoksivat jo kaukaa ja kiljuivat kilpaa niin ettei autosta meinannut päästä ulos. Mentiin täällä muiden vierailutilaisuukisen tapaan sellaisella rungolla (paikallisten omien alkulaulujen ja -puheiden jälkeen), että Petrin esittelyn ja Heidin todistuksen jälkeen jokainen nuori piti lyhyen todistuksen ja rohkaisun omasta elämästä ja siitä mitä koki että Jumala oli laskenut sydämelle juuri niille ihmisille sanottavaksi. Sen jälkeen laulettiin tiiminä pari laulua ja Ari ja Pertti saarnasivat. Harvoin tulee itse todistettua ainakaan kahta kertaa päivässä, joten piti olla aika sydän herkkänä. Rukoilinkin, että Jumala osoittaisi että oikeasti puhun asioita hänen sydämeltään ja niin Hän tekikin. Varsinkin yhdessä kokouksessa mulle tuli jännästi mieleen, että jakaisin siitä miksi ollaan tultu tutustumaan lähettien elämään ja kuinka lähetyskäskyn mukaan jokainen on kutsuttu kertomaan evankeliumia muille, oli se sitten kotimaassa tai maailmalla. Kokouksen alussa Pertti aloitti sivuten lähetystyöteemaa, jonka jälkeen Heidi jatkoi ihan samalla linjalla. Se oli aika vahvistava kokemus, sillä asia ei ollut noussut edellisissä kokouksissa yhtään esille ja nyt se tuli monesta tuutista. Koin ton mulle rukousvastauksena! :)

Sorotin puskakirkossa oli uskomaton meininki!

Vierailtiin erityislasten koulussa, jossa esimerkiksi sokeille ja kuuroille lapsille annetaan mahdollisuus koulutukseen. Se ei ole itsestäänselvyys, sillä lapset ovat hylättyjä ja Afrikassa vammaisuuden ajatellaan olevan kirous. Kerrottiin heille miten Jumala ei tee virheitä ja miten jokainen lapsi on erityinen ihme. Ihmeteltiin kun siellä oli myös yksi mies heilumassa kameran ja äänityslaitteen kanssa. Seuraavana päivänä selvisi, että hän oli paikallinen toimittaja, joka oli tekemässä meistä juttua radioon ja paikallislehteen. Radio on täällä ensimmäinen asia mitä syrjäkyliin ostetaan (sen jälkeen puhelin, jonka akun voi ladata radiosta), joten luotettavan lähteen mukaan meistä tehty radio-ohjelma, joka sisälsi esim. Heidin puheosuuden, lähetettiin Ugandassa 15 alueelle ja se tavoitti yli 2 miljoonaa ihmistä. Lehti johon uutinen meidän vierailusta puolestaan tuli, on koko maan suurin sanomalehti. Ihmeellistä ajatella kuinka moni ihminen tuli tätäkin kautta tavoitetuksi!

Erityislasten kouluvierailu oli tosi koskettava kokemus

Entisten lapsisotilaiden perheille (CAAF-ohjelman) perheseminaari Amuriassa

Nää lapset <3

Entisten lapsisotilaiden lapsien kanssa musisointia

Käytiin myös vankilassa, jossa yhdessä noin 800:n vangin kanssa ylistimme ja jaoimme todistuksia Jumalan teoista ja rakkaudesta. Vankilan kaikki 60 naista ovat tulleet uskoon sekä kaikista miehistä neljäsosa eli 300 vankia. Työtä vankien parissa tehdään paikallisin voimin joka sunnuntai. Naisille jaettiin terveyssiteitä (niille on suuri tarve) ja kaikille vankilassa syntyneille vauvoille pehmonallet. 

Kondon kalastajakylässä koettiin ikimuistoinen ja samalla pitkä ja rankka päivä. Päivät olivat muutenkin aika pitkiä; tällä kertaa aamuseitsemältä oli lähtö ja seuraavaan majapaikkaan pääsimme klo 1 aamuyöllä. Pidettiin kaksi tilaisuutta kalastajakylissä, joissa kuuleman mukaan ei ollut käynyt muita vaaleaihoisia kuin me. Ensimmäinen kylä oli tunnin veneajelun päässä. Saatiin nauttia upeasta Lake Albertista, jonka vastarannalla näkyivät Kongon Siniset Vuoret. Toinen tilaisuus oli keskellä kylää rakennetulla lavalla, ja se kokosi yli 1000 ihmistä.  Lopuksi näytimme Jeesus-filmin lavalle tuodulla valkokankaalla ja videoprojektorilla ulkoilmateatterityylillä. Harvinaisia hetkiä paikallisille!

Kalastajakylän lapset ihmettelivät, kun eivät ole mitä ilmeisemmin nähneet ennen näin montaa vaaleaihoista.

Veneajelu kalastajakylään

Kouluvierailu ja tuleva luokanopettaja elementissään :D

Meidän afrikkamekot oli usein kirkkovaatetus #teamoutfit 

Tässä nyt pikainen yleiskatsaus meidän reissusta! Koin reissun mulle tosi merkittäväksi ja se sisälsi ihmeellisiä hetkiä, itkuja ja naurua, väsymystä ja paljon asioita, joita en tule unohtamaan koskaan! Nautin ihan suunnattomasti kaikista keskusteluista, mitä autossa käytiin ja musta tuntuu että moni asia, jota olen viime aikoina käynyt elämässä läpi loksahti paikalleen. Tulin nyt illalla puoli 7 aikaan Suomeen ja aamulla taas olis seitsemän aikaan suunnattava kentälle :) Tästä nyt sitten alkaa mun Amerikkaseikkailu!