Tahdonvoimaa ja voitto kotiin

Suomen kilpaurheilussa (ainakin yleisurheilussa) on viime aikojen huonon menestyksen takia puhuttu paljon psyykkisen valmennuksen merkityksestä. Vaikka valmennuspuoli fyysisten ominaisuuksien näkökulmasta olisikin kunnossa, ei huipputulokseen päästä, jos ei myös korvien väli ole tikissä. Mielellä on mahdottoman suuri voima pyrittäessä vaikuttamaan ihmisten toimintaan ja tuloksellisuuteen, eikä tämä ajattelumalli suinkaan rajoitu vain urheiluun.

Meillä koulussa vieraili syksyllä amerikkalainen valmentaja Martin Rooney. Hän kysyi meiltä esityksensä aikana kysymyksen, joka kuului että, kuka meistä märskyläisistä uskoo vielä joskus voittavansa maailmanmestaruuden lajissaan. Muutamia käsiä nousi ujosti pystyyn, mutta suurin osa nuorista vain myhäili itsekseen tai ainoastaan tuijotti lattiaan. Tämä kuvastaa hyvin suomalaista mentaliteettiä: nöyrästi ja hiljaa! Eihän voittaminen nyt hei minulle ole mahdollista! Ja vaikka uskoisinkin mahdollisuuksiini menestyä, en tietenkään uskalla kertoa sitä koko koulun edessä. Rooneyn opetus oli, että kaikkien meidän tulee uskoa omaan tekemiseensä ja potentiaaliinsa. Joku sen maailmanmestaruuden aina voittaa, joten se voin yhtä hyvin olla minä! Tässä on kyse mind powerista, ja tämän voiman hallitsemisen ja hyödyntämisen avaimet on meillä itsellämme.

Rooneyn vierailusta on video alla.

Toisaalta minun on pakko myöntää, että kyseinen mies sai minut myös vähän ärsyyntymään, sillä eihän kaikista meistä todellakaan tule maailmanmestareita! Muutenhan kaikista tulisi voittajia vain siksi, että on omaksunut oikean asenteen. Tuleekohan rehellisesti sanottuna yhdestäkään siinä tilassa olleesta arvokisavoittajaa - mahdollisesti, mutta ei välttämättä. Kyllä se ihmisen fyysinen (tai psyykkinen) raja jossain tulee vastaan.

"Maailma on minun" -ajattelu voi mielestäni olla vaarallinen ja arvomaailmaa vääristävä. Täysillä yrittäminen ja pitkäjänteinen työskentelu ovat hienoja asioita, mutta jos siitä seuraa vain omien etujen ajamista ja omien päämäärien tavoittelua, tulee ihmisestä aikamoisen itsekeskeinen hirviö.  "Jos kyynärpäätaktiikalla saavuttaa joitan, onko se sitten sen arvoista. Olkaa mielummin herttaisia." sanoi äidinkielenopettajani jakaessaan viimeisiä ohjeita abeille.

Suomalaiset voisivat kieltämättä ottaa vähän mallia amerikkalaisten asenteesta. I'm the world's greatest!!!  

Ja toinen aiheeseen liittyvä kappale vielä: The Script - Hall of fame. Vähän liiankin tutuksi tullut biisi viime syksyltä, mutta ei siitä pääse mihinkään, että mahtavasta biisistä on kyse!

Hope you got the point! Tiivistettyvä siis: ei pidä nähdä itseään epärealistisessa valossa, mutta mitään ei voi saavuttaakaan, jos ei kokeile ja laita itseään likoon.