Ensinnäkin kerrottaneen, että kaikki on hyvin ja olemme perillä Dallasissa. Lennot menivät kutakuinkin odotusten mukaisesti. Joskin Dallasin pitkälle lennolle olisi kannattanut pre-checkata istumapaikat etukäteen. Suomesta annettiin boarding passit vain Heathrown lennolle ja siellä vasta operoitiin checkaus Dallasin koneeseen. Tunnin nopean vaihdon aikana sitten tuli todettua, että amerikkakoneemme oli ylibuukattu!! Ensin siis jännäsimme mahdummeko koko koneeseen ja lopulta saimme hajapaikat, eli joutuisimme istumaan 9 tunnin lento eri puolilla konetta. Onneksi Petriina läpäisi englanninkielentestin ja kovan anelun ja shrek-kissakatseen avulla hän sai vieressä istuvan bisnesmiehen siirtymään minun paikalleni.
Vietimme siis piiitkän lennon kaksikerroksisen lentokoneen alemmassa kerroksessa, samassa osastossa yhdessä 30 tumman amerikkafutarin kanssa. Oli hassu homma, kun näin ne punauniformuiset pojat alun perin jo siellä ihan toisella puolella Lontoon kenttää, ja ajattelin, että näyttääpä uhkaavasti Dallasiin tulijoilta. Jep, oikeassa olin;D
Lentokoneessa istuessa meni sitten tämä päivä. Yhteensä noin 12 tuntia. Siinä ajassa ehti kattoa kolme leffaa, lukea, nukkua ja vaan seota!! :D
Ihana olla täällä nyt. Alkaa tuntua, että olen tullut kotiin - ollutkin kauhea ikävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti