Päivä alkoi MW-skypetyksellä. Vaikka teillä on vähän välit poikki meidän kans, kun näytetään niin onnellisilta, niin kuulkaas vaan, kun pääsen kotiin, niin mulla on puolestaan vp teidän kanssa, kun lähdette Pariisiin... Mut oli ihanaa skypee anyway! ;)Muuten aamu alkoi sillä, että mentiin yhdeksäksi urhelukentälle, jossa oltiin eilen, tänään ja mahdollisesti tulevinakin aamuina. Koulun joukkueella on yhteistreenit siis myös springbreakin aikaan.
Pauliinan yks kaveri Corey on töissä MGM grand-nimisen kasinon poolilla. Kyseinen hotelli rakennettiin 1993 ja se oli silloin maailman suurin hotelli. Googlettelin vähän, eikä näytä huonetta yhdeksi yöksi saavan alle 150 dollarilla. Hotelli on 30-kerroksinen ja 89 metriä korkea ja sen alueella on 5 ulkoilmauima-allasta, jokia ja vesiputouksia. Pääsimme jokatapauksessa ilmatteeksi sinne mahtavaan allasosastoon!
Päivä oli säältään ihan täydellinen, sillä asteita oli vajaa 30, mutta onneksi myös pientä pilvipeitettä oli ajoittain taivaalla. Pelkäsin niin, että Petriinan kanssa muututaan kummituksista ravuiksi alta aikayksikön. Taidettiin selvitä aika hyvin, vaikka vahvin aurinkorasva, mitä tästä talosta löytyi, oli suojakertoimeltaan 30.
Käytiin New York -kasinon yläkerrassa syömässä ja ajamassa roller coaster, joka näkyy viimeisessä kuvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti