Lauantain lounaan jälkeen lähdettiin Sheillan ja Davidin kanssa kattomaan downtown Dallasia. Vaihtovuodden aikana kävin siellä muutaman kerran, joten oli ihan kiva minullekin päästä näkemään vielä läheltä niitä isoja rakennuksia. Keskustaan ajaa Planosta noin 20 minuuttia, tosin ruuhka-aikana aika saattaa tuplaantua... Mutta siis Dallas on Yhdysvaltojen 9. suurin kaupunki, joskin sen keskusta on vain pieni osa itse Dallasia.
High Five - viisi tasoinen valtatie |
Aika cool ja ilman mitään kuvanmuokkausta :D |
Tuolla tornin ylhäällä on ymmärtääkseni ravintola |
Dallasin keskusta ei ole läpimitaltaan kovin suuri ja siellä on kolme pääkatua. Tällä kertaa tehtiin tällainen ympäriajo visiitti, mutta olisihan täällä monia museoita katseltavaksi ja voisi viettää aikaa vaikka käydä ajelulla tossa alakuvan trolleyssa. Dallas tunnetaan samaa nimeä kantavasta tv-ohjelmasta ja ehkä myös siitä, että John F. Kennedy salamurhattiin siellä 1963.
Pysähdyttiin tossa alakuvassa olevaan puistoon, jossa on sellainen kiva kävelykatu täynnä parkkeerattuja pakettiautoja, joissa myydään syötävää. Puistossa on lapsille rakennettu leikkipuisto, paljon pöytiä ja istumatilaa, lava konsertteja varten ja ulkoilmakirjastokin löytyy, jos haluaa pysähtyä lukemaan :)
Tultiin takaisin talolle takaisin neljän aikaan ja painoi vähän jet lag. Petriina oli ilmoittanut jo aikasemmin, että vaikka mä tekisin jotain, haluaa hän jäädä kotiin tekemään koulujuttuja ja lepäämään. Olin sopinut Josephin kanssa, että tehdään jotain, joten lähtö tuli aika pian! Ilmoitin, että itsekin halua olla kotona 11 mennessä, sillä aikaiset aamuheräämiset ja vähät yöunet eivät ole mun vahvuuksiani. Tykkään nukkua;)
Chris, Seth (Joen kaksonen), minä ja Joe |
Sen jälkeen mentiin Joen talolle ja skypetettiin Lenelle. Oli niin vanhan ajan tuntua, kun istuttiin sillä samalla sohvalla kaikki neljä ja säädettiin kaikkea hassua!!! EN EHKÄ KESTÄ! Oli ihana kanssa nähdä koko Räyn perhettä.
Matka jatkui Joen talolta Wrightien talolle, sen Chrisin biblestudyn vetäjän Tomin luokse, josta otettiin kyytiin sen poika Jeff, joka on Joen hyvä kaveri. Myös Tomille mun tulo tuli yllätyksenä ja oli ihana, kun Joe vei mut sinne. Tuntee itsensä tärkeäksi, kun näkee miten rakkaita ja tärkeitä ihmisiä on myös täällä. Kahden vuoden poissaolon aikana ei loppujen lopuksi ehdi asiat muuttua liian paljon. Sieltä sitten ajettiin loppuillaksi Dylanin, Chrisin läheisen kaverin luokse, jossa oli vielä pari muuta jätkää keiden kanssa silloin hengattiin! Ihan mahtavaa nähdä näitä kaikkia!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti