keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Paikoillanne, valmiit, LET'S GO baby!

YLPPÄRIT OHI!!! Petriina on jo ihan innoissaan siitä, että tänään oli vika koulupäivä pariin viikkoon. Minä taas en oikein osaa suhtautua vielä siihen, että minulla oli ihan oikeasti vika koulupäivä. Lukioaika oli ihan huippuaikaa ja nautin joka hetkestä. Toisaalta elämä jatkuu ja taas jotain uutta ja hienoa on edessä! Matikan ja ruotsin yo-kokeet kävin siis vielä tässä alkuviikosta pyöräyttämässä. Eiköhän tämä tyttö ole lomareissunsa ansainnut. Nyt kun ei tarvi hetkeen huolehtia koululukemisista, niin kirjastosta tarttui muita kirjoja matkalukemiseksi.



Minun juostessa alkuviikon aikana koulun, kodin ja urheiluhallin väliä, Petriina on terästäytynyt matkamanikyyriensä tekemiseen. Itse stressasin vielä viime hetkenä musiikkidiplomini palauttamisesta, jonka onneksi sain valmiiksi, mutta meidän Gugilla se on ollut aikaa harrastaa lempitaidemuotoaan - kynsien lakkaamista.



Pakkaamisetkin ollaan saatu hyvälle mallille. Tarkoituksena olisi jättää matkalaukkuihin sen verran tilaa, että saadaan tuotua Pauliinan ylimääräisiä vaatteita takaisin. Ettei tarvi Paun samanlailla taiteilla miljoonan ylikiloisen käsikapaasin kanssa, kuten itse toimin aikoinaan. No ei niistä sen enempää;) Sanotaan vaan, että seikkailuista huolimatta sain kaikki kamat lähes huomaamattomasti Suomeen asti.


Petriinan laukku kylläkin vaati tällä kertaa pientä uudelleen tsekkaamista. Joten ei kun kaikki vaan ulos!


Huomenna olis sitten H-hetki käsillä. Aamulla aikaisin suunnataan kohti lentokenttää. Onneks meiltä hurauttaa Helsinki-Vantaalle vajaa vartissa... Vaikka Gugi on aikamoinen teini (kuva puhuu puolestaan), on hauska lähtee reissaan siskon kanssa. Voidaan vuorotellen pitää toisistamme huolta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti